sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Kausi 2021 alkakoon!

Tervetuloa maailmaan, te kasvukauden 2021 tomaatintaimet!

Vuosi sitten, kun korona iski, ajattelin, että onneksi on tällainen harrastus, joka ei ole juurikaan riippuvainen rajoituksista. Niin ajattelen nytkin, kun elämme jo toista koronakevättä.

Posti on tuonut pihan laatikkoon verkkokaupoista tilaamiani tai toisten harrastajien vaihtureina lähettämiä uusia tomaatinsiemeniä - niin kuin mitään uusia nyt edes tarvittaisiin.

Kylvin helmikuun puolella, näköjään 14.2., muutamia mini- ja dwarf-lajikkeita.


Tein kylvösuunnitelmat jo syksyllä, kun edellinen kausi oli tuoreessa muistissa, mutta nythän ne muuttuvat koko ajan uusien lajikkeiden saapuessa.

Mitään erityistä teemaa en tälle kesällä ole päättänyt, mutta muutama kylvöidea on:

Olen hankkinut siemenkokoelmiini neljä venäläistä, aikaisuutta skoro-sanalla nimessään mainostavaa lajiketta ja sijoitan ne ruukuissa vierekkäin. Lajikkeet ovat ’Sibirski Skorospeli’ (Siperian aikainen), josta on aiemmat erittäin hyvät kokemukset, ’Leningradski Skorospeli’ (Leningradin aikainen), ’Moskovski Skorospeli’ (Moskovan aikainen) ja Skorospelka. Kisa alkakoon!

Skoro tarkoittaa aikaista, mutta vain identtisesti ja rinnatusten kasvattamalla selviää, mikä näistä venäläisistä on kaikkein aikaisin.


Toinen ruukkuryhmä muodostuu kotimaan ja lähialueen maatiaisista. Rinnakkain tulevat Evakko, Isän tomaatti ja Marilainen pihvitomaatti.

Kasvihuoneeseen mahtuu vain 27 tainta eli lajiketta, ja taas olisi tyrkyllä aivan liikaa lajikkeita. Joka kesä tekisi mieli yrittää kokoennätystä. Tavoitteena on ylittää kilon paino, missä en ole toistaiseksi onnistunut. Siksi olen kylvänyt toiveikkaana ’Aussien’ ja ’Domingon’ siemenet. Mutta koska tilaa on vähän, vain yksi taimi kumpaakin.

Kasvatuspaikkojen työnjako on sama kuin ennenkin: Kasvihuoneeseen isoja, värikkäitä ja kummallisia. Avomaalle aikaisia, jotka usein ovat käytännössä peruspunaisia.

Kasvihuoneeseen tulevat kasvamaan mm. lajikkeet 'Citrina', 'Mortgage Lifter', 'Cream Sausage',' Kiwi', 'Datlo' ja 'Pera d 'Abruzzo' ja parikymmentä muuta. Enempää ei kahdeksaan neliöön mahdu. 

Olen kerrankin malttanut odotella kylvöissä. Nyt on kylvetty vasta kasvihuonelajikkeet ja  avomaanlajikkeista pikkupensaat ja dwarfit eli kääpiöt, joiden kasvutapa on kompakti. Avomaanlajikkeiden pääkylvön vuoro voisi olla vaikkapa viikon päästä. 

Olen sisustanut taimihuoneen jo valmiiksi, eli siellä ovat kasvilamput ja kasvatuspaikat valmiina.

Tänään hyinen pohjoistuuli ja pöllyävä lumi muistutti, että vielä oooon talvee jäljellä…