keskiviikko 18. elokuuta 2021

Avomaan aikaisuuden summaus

”Vielä on kesää jäljellä!” väittää Mamba.

”Sommaren är kort!” muistuttaa Tomas Ledin.

 ”Kesä, älä mee!” maanittelee Petri Laaksonen.

Korissa on sekaisin avomaan ja kasvihuoneen satoa.

Tomaattia avomaalla viljelevä puutarhaharrastaja kohtaa näinä päivinä Suomen kesän perusongelman: se saattaa osalle tomaattilajikkeista olla liian lyhyt. Näin silti, että kesä 2021 oli keskivaiheistaan pelkkää paahdetta, suorastaan liiallista kuumuutta. Tomaatti tarvitsee näköjään kukinnasta kypsien hedelmien tekoon aina sen vähintään kaksi kuukautta, oli kesä sitten melkein millainen tahansa.

Nyt kesä tuntuu päättyvän kaatosateisiin. Vettä tuli täällä Turussa eilen muutamassa tunnissa 30 milliä, ja tänäänkin sataa! Päivämaksimit ovat laskemassa +17 asteen kieppeille eli keskimääräistä alemmiksi, ja sateisen sään ennustetaan jatkuvan ensi viikolla. Avomaalla on tällaisissa oloissa uhkana ruton puhkeaminen, joka usein päättää tomaattikauden ennenaikaisesti.

Kuulostan ehkä pessimistiseltä. Voihan olla, että saadaan vielä syyskuussa kosolti auringonpaistetta, joka jatkaisi avomaan kautta. Ja kasvihuone on asia ihan erikseen.

   *    *    *

Koostan kuitenkin jo nyt, mille tämän kesän avomaanlajikkeille kesä 2021 EI ole ollut liian lyhyt. Nämä tomaattilajikkeet, pääosin pensaslajikkeet, ovat kasvaneet mustissa muoviruukuissa talon ja kasvihuoneen eteläseinustoilla. Kasvamassa on ollut vanhaan tapaan yksi kutakin. Istutin taimet ulos toukokuun lopulla.

Lajikkeet ovat aakkosjärjestyksessä, ei siis aikaisuusjärjestyksessä.

   *    *    *

’Early Tanana’. Aina luotettava pensaslajike, kotoisin Alaskasta ja jalostettu nimenomaan lyhyen kasvukauden oloihin. Tästä lajikkeesta olen aiemmin kirjoittanut paljonkin.

’Jantarnyi’. Suosikkini kesästä toiseen keltaisten hedelmien takia. Se oli tuttuun tapaan aikainen, mutta yllättävää kyllä paahteisen kesän riesa, latvamätä, runteli laajasti erityisesti Jantarnoin hedelmiä. 

’Jaune Flamme’ eli Keltainen liekki. Kasvoi ruukussa talon seinustalla. On heinäkuun lopulta lähtien tuottanut valtavasti oransseja pingispalloa hieman suurempia herkkuja. Raakileita on vieläkin runsaasti, minkä takia hankin sille jatkoaikaa siirtämällä kasvin sateiden alta talomme lasitetulle parvekkeelle.

'Jaune Flamme' heinäkuun lopulla.

’Matina’. Jopa varkaasta kasvatettu kasvi on ehtinyt antaa punaista satoa. Aika lailla samoissa aikatauluissa kasvoivat itselleni ennestään vieraat ’Imur Prior Beta’ ja ’Kotlas’, jotka nekin ovat perunalehtisiä matalahkoja runkotomaatteja. ’Kotlas’ on näistä matalin. 

'Pendulina'. Tämän kesän amppelilajikkeista ihanin! Se on ehtinyt antaa lähes kaiken satonsa: valtavasti oransseja, hieman nenäkkäitä luumutomaatteja.

Amppelilajike 'Pendulina' heinäkuussa.









’Red Alert’. Kasvoi ruukussa yksittäiskasvina erittäin paahteisessa paikassa kuistin pielessä ja alkoi antaa satoa ihan ensimmäisenä: runsaasti punaisia maukkaita pikku hedelmiä. Se antoi pääsatonsa muutaman viikon kuluessa ja oli 4.8. jo lähes tyhjä.

’Rotkäppchen’ eli Punahilkka. Kompakti kasvutapa ja aikainen sato. Kivaa, että Nelson Garden on tuonut tämä lajikkeen kotimaisiin siemenhyllyihin.

Siirsin 'Rotkäppchen'-pensaan parvekkeelle suojaan sateilta. Siitä saadaan vielä mukavasti satoa. 


’Sibirski Skorospeli’ eli Siperian aikainen on jälleen kerran ollut nimensä mukainen, luotettava varhainen perupunaisten tomattien tuottaja. ’Skorospelka’ ja ’Moskovski Skorospeli’ olivat selvästi myöhäisempiä, mutta panen niitäkin kasvamaan myös ensi kesänä.

'Sibirski Skorospeli'.

’Sub-Arctic Plenty’. Olen aiemminkin kasvattanut jotain ”sub arctic” -nimistä, mutta tämä on paras! Aikainen ja satoisa.

’Sungold F1’. Sen terassin kattoa hipovasta rungosta on napsittu kymmenittäin kypsiä karkkitomaatteja, mutta kasvi tarvitsisi vielä paljon lämpöä ja aurinkoa, jotta satoa voisi kuvata runsaaksi. Saa nähdä kuinka käy…

'Sungold' F1 on makea ja kaunis.

’Taxi’. Toinen keltainen avomaan suosikki. Pensas kasvoi äitini pihassa Laitilassa ja on siellä jo ”antanut kaikkensa”.

'Taxi' ja puskan viimeinen möllykkä.

’Terma’. Virolainen peruspunainen lajike, jonka nimi tulee sanoista ”terve” ja ”matala”. Se on aikainen ja hyvä.

*    *    *

Tämä kesänä avomaalla kokeilussa olleet dwarf-tomaatit eivät häikäisseet. Esimerkiksi ’Uluru Orche’ -lajiketta vaivasi latvamätä. ’Perth Pride’ on turhan myöhäinen. ’Shadow Boxing’ ei olisi millään ehtinyt antaa kypsiä hedelmiä avomaalla, joten siirsin sen pari viikkoa sitten parveekkeelle, jossa mustien upeiden raakileiden kypsyminen viimein alkoi.


Niin kaunis raakileina - 'Shadow Boxing' eli Varjonyrkkeily.


Huom! Olen aiempinakin vuosina vertaillut avomaanlajikkeiden aikaisuutta. Silloin kasvussa ovat kuitenkin olleet pääosin eri lajikkeet. Tässä vertailu kesältä 2018

Ja tässä postaukseni vihreiden tomaattien jälkypysyttämisestä sisällä.







4 kommenttia:

  1. Johan on katras erilaisia tomaatteja! Todella herkullisen näköisiä monet näistä, Keltainen liekki erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun luit. Maailmassa on tiettävästi yli 20 000 tomaattilajiketta, joten uteliaalle riittää kokeiltavaa kesästä toiseen. 'Jaune Flamme' on luotettava, vuodesta toiseen.

      Poista
  2. Olisiko mielessä maukasta ja aikaista avomaantomaattilajiketta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, vaikea kysymys, kun niitä on niin monta: runkoja Savitaipale, Stupice, Matina, pensaita Glacier, Polar Baby, Aurora, Cold Set, Prairie Fire, Sibirski Skorospeli, Terma jne.

      Poista