Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohjoiset tomaatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohjoiset tomaatit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Avomaan aikaisuuden summaus

”Vielä on kesää jäljellä!” väittää Mamba.

”Sommaren är kort!” muistuttaa Tomas Ledin.

 ”Kesä, älä mee!” maanittelee Petri Laaksonen.

Korissa on sekaisin avomaan ja kasvihuoneen satoa.

Tomaattia avomaalla viljelevä puutarhaharrastaja kohtaa näinä päivinä Suomen kesän perusongelman: se saattaa osalle tomaattilajikkeista olla liian lyhyt. Näin silti, että kesä 2021 oli keskivaiheistaan pelkkää paahdetta, suorastaan liiallista kuumuutta. Tomaatti tarvitsee näköjään kukinnasta kypsien hedelmien tekoon aina sen vähintään kaksi kuukautta, oli kesä sitten melkein millainen tahansa.

Nyt kesä tuntuu päättyvän kaatosateisiin. Vettä tuli täällä Turussa eilen muutamassa tunnissa 30 milliä, ja tänäänkin sataa! Päivämaksimit ovat laskemassa +17 asteen kieppeille eli keskimääräistä alemmiksi, ja sateisen sään ennustetaan jatkuvan ensi viikolla. Avomaalla on tällaisissa oloissa uhkana ruton puhkeaminen, joka usein päättää tomaattikauden ennenaikaisesti.

Kuulostan ehkä pessimistiseltä. Voihan olla, että saadaan vielä syyskuussa kosolti auringonpaistetta, joka jatkaisi avomaan kautta. Ja kasvihuone on asia ihan erikseen.

   *    *    *

Koostan kuitenkin jo nyt, mille tämän kesän avomaanlajikkeille kesä 2021 EI ole ollut liian lyhyt. Nämä tomaattilajikkeet, pääosin pensaslajikkeet, ovat kasvaneet mustissa muoviruukuissa talon ja kasvihuoneen eteläseinustoilla. Kasvamassa on ollut vanhaan tapaan yksi kutakin. Istutin taimet ulos toukokuun lopulla.

Lajikkeet ovat aakkosjärjestyksessä, ei siis aikaisuusjärjestyksessä.

   *    *    *

’Early Tanana’. Aina luotettava pensaslajike, kotoisin Alaskasta ja jalostettu nimenomaan lyhyen kasvukauden oloihin. Tästä lajikkeesta olen aiemmin kirjoittanut paljonkin.

’Jantarnyi’. Suosikkini kesästä toiseen keltaisten hedelmien takia. Se oli tuttuun tapaan aikainen, mutta yllättävää kyllä paahteisen kesän riesa, latvamätä, runteli laajasti erityisesti Jantarnoin hedelmiä. 

’Jaune Flamme’ eli Keltainen liekki. Kasvoi ruukussa talon seinustalla. On heinäkuun lopulta lähtien tuottanut valtavasti oransseja pingispalloa hieman suurempia herkkuja. Raakileita on vieläkin runsaasti, minkä takia hankin sille jatkoaikaa siirtämällä kasvin sateiden alta talomme lasitetulle parvekkeelle.

'Jaune Flamme' heinäkuun lopulla.

’Matina’. Jopa varkaasta kasvatettu kasvi on ehtinyt antaa punaista satoa. Aika lailla samoissa aikatauluissa kasvoivat itselleni ennestään vieraat ’Imur Prior Beta’ ja ’Kotlas’, jotka nekin ovat perunalehtisiä matalahkoja runkotomaatteja. ’Kotlas’ on näistä matalin. 

'Pendulina'. Tämän kesän amppelilajikkeista ihanin! Se on ehtinyt antaa lähes kaiken satonsa: valtavasti oransseja, hieman nenäkkäitä luumutomaatteja.

Amppelilajike 'Pendulina' heinäkuussa.









’Red Alert’. Kasvoi ruukussa yksittäiskasvina erittäin paahteisessa paikassa kuistin pielessä ja alkoi antaa satoa ihan ensimmäisenä: runsaasti punaisia maukkaita pikku hedelmiä. Se antoi pääsatonsa muutaman viikon kuluessa ja oli 4.8. jo lähes tyhjä.

’Rotkäppchen’ eli Punahilkka. Kompakti kasvutapa ja aikainen sato. Kivaa, että Nelson Garden on tuonut tämä lajikkeen kotimaisiin siemenhyllyihin.

Siirsin 'Rotkäppchen'-pensaan parvekkeelle suojaan sateilta. Siitä saadaan vielä mukavasti satoa. 


’Sibirski Skorospeli’ eli Siperian aikainen on jälleen kerran ollut nimensä mukainen, luotettava varhainen perupunaisten tomattien tuottaja. ’Skorospelka’ ja ’Moskovski Skorospeli’ olivat selvästi myöhäisempiä, mutta panen niitäkin kasvamaan myös ensi kesänä.

'Sibirski Skorospeli'.

’Sub-Arctic Plenty’. Olen aiemminkin kasvattanut jotain ”sub arctic” -nimistä, mutta tämä on paras! Aikainen ja satoisa.

’Sungold F1’. Sen terassin kattoa hipovasta rungosta on napsittu kymmenittäin kypsiä karkkitomaatteja, mutta kasvi tarvitsisi vielä paljon lämpöä ja aurinkoa, jotta satoa voisi kuvata runsaaksi. Saa nähdä kuinka käy…

'Sungold' F1 on makea ja kaunis.

’Taxi’. Toinen keltainen avomaan suosikki. Pensas kasvoi äitini pihassa Laitilassa ja on siellä jo ”antanut kaikkensa”.

'Taxi' ja puskan viimeinen möllykkä.

’Terma’. Virolainen peruspunainen lajike, jonka nimi tulee sanoista ”terve” ja ”matala”. Se on aikainen ja hyvä.

*    *    *

Tämä kesänä avomaalla kokeilussa olleet dwarf-tomaatit eivät häikäisseet. Esimerkiksi ’Uluru Orche’ -lajiketta vaivasi latvamätä. ’Perth Pride’ on turhan myöhäinen. ’Shadow Boxing’ ei olisi millään ehtinyt antaa kypsiä hedelmiä avomaalla, joten siirsin sen pari viikkoa sitten parveekkeelle, jossa mustien upeiden raakileiden kypsyminen viimein alkoi.


Niin kaunis raakileina - 'Shadow Boxing' eli Varjonyrkkeily.


Huom! Olen aiempinakin vuosina vertaillut avomaanlajikkeiden aikaisuutta. Silloin kasvussa ovat kuitenkin olleet pääosin eri lajikkeet. Tässä vertailu kesältä 2018

Ja tässä postaukseni vihreiden tomaattien jälkypysyttämisestä sisällä.







perjantai 28. elokuuta 2020

Kasvihuoneen ja avomaan herkkuja


Kesä on sen verran lopuillaan, että voin jo summata satokauden plussat ja miinukset. Pääpaino olkoon plussissa.

Joku sanoi Intohimona tomaatit -Facebook-ryhmässä nasevasti, että tänä vuonna kesä- ja heinäkuun säät olivat vaihtaneet paikkaa. Kesäkuu oli kuiva ja kuuma, heinäkuu taas viileä ja sateinen.

Tomaatit eivät tästä tykänneet. Vaiheessa, jolloin kukkien olisi pitänyt hedelmöityä ja muodostaa raakileita, oli niin kuumaa – etenkin kasvihuoneessa -, että suuri osa kukista ei hedelmöitynytkään vaan tippui pois, mikä pienensi sadon määrää. Heinäkuussa taas oli niin koleita päiviä, että tomaatit olivat vain ”säilössä”. Kehitys tuntui pysähtyvän tykkänään.

Näiden takia elokuun alussa jouduin toteamaan, että puutarhassani tomaattien satokausi on lähes kaksi viikkoa jäljessä keskimääräisestä.

Mutta elokuun bonushelteet paikkasivat tilannetta. Nyt kypsyy, joka puskassa.

 

KASVIHUONEESSA

Tänä kesänä siellä on kasvanut pääasiassa mustia, vihreitä, keltaisia ja jättiläispunaisia. Suosikeiksi nousivat seuraavat:

'Babylon’s Glow': Komeat kelta-vihreäraidalliset hedelmät, joita tuli aikaisin.

Kello 11:ssä ja 6:ssa 'Summer Cider',
kello 8:ssa 'Beauty King' ja kello 1:ssä 'Eksootika'.

'Babylon's Glow'.



















'Irish Liqueur': Taisi olla vielä aikaisempi. Sameanvihreä, lihaisa, maukas – upea!

'Summer Cider': Aikainen tämäkin. Iso, vaaleankeltainen, makea, hedelmäinen

'Domingo': Tavoittelin yli kiloista, sain kaksi noin 800-grammaista, koska pilasin mahdollisuudet jo istutusvaiheessa vääränlaisella lannoituksella. Tästä lajikkeesta on Yhdysvalloissa saatu maailman suurin tomaatti, joka oli peräti 4,3-kiloinen. Ensi vuonna uusi jättiläisen yritys!


Ensimmäinen 'Domingo'
painoi inan yli 800 grammaa.
Tässä tiirailen 'Domingon' toista isoa
möllykkää. Sen paino oli 779 grammaa. 










'Bosque Blue' on yksi hauskimman näköisistä tomaateista.

'Bosque Blue' - kypsänä ei mitenkään sininen. 

'Siberian Malachite'. Hyvin samankaltainen kuin Green Zebra, mutta hieman pienemmät hedelmät. Tuottaa silmämääräisesti kasvihuoneen runkotomaateista suurimman sadon. Yllättävän myöhäinen kylläkin. Jompaakumpaa vihreäraidallista täytyy jatkossakin kylvää.
'Siberian Malakhite'. Nämä ovat vielä raakoja; kypsässä vaalea pohjaväri on
kääntynyt keltaiseksi. 


'Abracazebra'. Ulkomuoto yllätys: Tomaatit jäävät tumman- ja vaalenvihreänraidallisiksi, ilman sellaista loppuvaiheen kellastumista, joita nähdään 'Siberian Malachitessa' ja 'Green Zebrassa'. Kypsyyttä voi arvioida vain varovasti puristamalla. Erittäin hyvä maku!

'White Wonder'. Valkoiset pihvitomaatit, joita keväällä kylvin useampiakin lajikkeita, ensinnäkin itivät hyvin heikosti, ja nyt kypsymistä saa odotella ikuisuuden. Mutta onhan se lopputulos sitten huikea!

 

AVOMAALLA (ELI TÄNÄ KESÄNÄ SEINUSTOILLA RUUKUISSA)

 

Dwarf-kokeilusta, josta olen kirjoittanut pariinkin otteeseen, parhaita ovat seuraavat:

'Loxton Lad': Sameankeltaiset lihaisat pihvit, jotka ovat tavattoman maukkaita.

'Loxton Lad'.

'Beauty King': Riskaabelin myöhäinen, mutta upeat oranssiraidalliset möllykät palkitsevat.

'Beauty King' ja 'Serendipity' ovat kääpiörungoista korkeimmat, lähes 1,5-metriset.


'Kangaroo Paw Brown' ja 'Green', jotka ovat aikaisempia kuin saman sarjan 'Yellow'. Erityisesti vihreä kiehtoo aina, vaikka muoto onkin peruspallo.

Kenguruntassut ihmistassussa.


'Serendipity/Sarandipity' (näkyy kahta kirjoitusasua) on väritykseltään upea: tumma ruskea-vihreäraidallinen, mutta kova kuori ja tiivis liha yllättävät. Ehkä sitä täytyy kypsytellä pidempään?

'Serendipityn' väritys on poikkeuksellisen kaunis.


Pinkit kääpiörunkoiset eivät taida mennä jatkoon, siis 'Pink Passion' ja 'New Big Dwarf'. Komeampia pinkkejä tomaatteja avomaalta saa esimerkiksi Laukaus- tai Irman ihme -tomaattikannoista.

Lisäksi seinustoilla ruukuissa sekalainen seurakunta muita lajikkeita, joista tässä poimintoja:

'Early Tanana' ja 'Polar Baby', rakkaat alaskalaiset, ovat hyvin hoitaneet aikaisten peruspunaisten tomaattien tuotantoa, samoin tänä kesänä 'Kallio' ja 'Evakko'. Lisäksi Australiasta vuosi sitten hankkimani K1-lajike osoittautui yllättäen hyväksi: roteva kasvi, jossa on isoja perustomaatteja.

'Early Tanana' - tasaisen varmaa tuottoa.


'Eksootika' ja 'Sertse Ashabada' ovat minulle uusi lajikkeita, ja ne osoittautuivat hyvin samankaltaisiksi: tuotoksena on upeita, kiinteitä pitkulaisia oransseja hedelmiä. 'Eksootika' taitaa olla aikaisempi.

Kumpi on kumpi? 'Eksootika' vasemmalla ja 'Setrse Ashabada' oikealla.


Hienoa, että avomaalla menestyvät myös keltaoranssit 'Hurma' ja 'Korol Sibiri'.

Vaikka suosikin avopölytteisiä ja välttelen hybridejä, olen hyvin tyytyväinen, että tuli keväällä kylvettyä 'Honeybee F1' -lajiketta. Matala pensas on jo yli kuukauden ajan kuistin vieressä tuottanut makeita, keltaisia pikkutomaatteja.

Ja hyvä, että tulin laittaneeksi amppelitomaatteja. Niistä on niin ikään saanut varhaista pikkutomaattisatoa, kun isompia on joutunut odottelemaan tavanomaista pidempään.

 

'Romello' on muodoltaan hauska ja maultaan makea amppelitomaatti.





Tämä kesä vahvisti jälleen havainnon, että avomaalla ainakin Etelä-Suomessa on mahdollista kasvattaa kymmeniä erilaisia lajikkeita ja monia muita värejä kuin peruspunaista.




keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Takatalven taimikuulumiset



Vasta noin kahdeksasosa taimista on nyt koulittu maitopurkkeihin, joten lähiviikkoina on paljon tekemistä.
Kylvin suurimman osan kesän 2019 kasvihuonetomaateista 3. maaliskuuta. Sen jälkeen olen ehtimisen mukaan kylvänyt pikku hiljaa avomaantomaatteja ja tehnyt kasvihuonelajikkeiden täydennyskylvöjä, jos jokin tärkeä on jäänyt itämättä. Vieläkin on itämässä muutama taimikenno, mutta näyttää siltä, ettei niistä mitään tule. Olivat sen verran vanhaa siementä.

Koeluontoisesti kylvin jo tammikuun lopulla pari pientä pensastomaattia, ja niissä on nyt ensimmäiset kukat ja raakileet. Nämä pikkuiset edustavat lajikkeita 'Red Robin' ja 'Pinokkio'. Niiden kannassa kirii 'Mohamed'.

Kasvamassa on nyt noin 250 tainta, jotka edustavat noin 120 lajiketta. Noin sata tainta ja lajiketta pidän itse, siis yksi taimi kutakin lajiketta. Loput taimet menevät tuttaville ja sukulaisille.


Tammikuun lopussa koemielessä kylvetyssä 'Red Robinissa' on kukkia ja raakileita.

Kivoja aikomuksia on myös 'Mohamedilla'.


Kevät keväältä opin tätä taimikasvatusta. Avainsanoja ovat valo ja viileys. Jos idätysvaiheessa multa saakin olla jopa +25-asteista, sen jälkeen kasvatusta pitää jatkaa selvästi viileämmässä. Olen viilentänyt taimihuonetta ikkunaa auki pitämällä iltaisin noin 16 asteeseen, mistä se nousee suljetun oven takana yön aikana ehkä 17-18 asteeseen. Päivällä taimihuoneen ovi on selällään muuhun taloon, jolloin lämpö nousee noin 20 asteeseen.
Taimihuoneeseen ei ikävä kyllä osu luonnonvalo kuin aamulla ja aamupäivällä, joten olen sinne hankkinut taimivaloja, kasvilamppuja ja tavallisiakin loisteputkivalaisimia. Ne on ajastettu olemaan päällä 16 tuntia vuorokaudessa.
Taimista isoimmat olen jo koulinut maitopurkkeihin. Kasvu on nyt huiman nopeaa, joten koulittavaa tulee koko ajan lisää.
Maitopurkkeja, maitopurkkeja... Olen vakiodyykkari työpaikan ruokalassa. 

Tämän kasvukauden teemat muotoutuivat vasta kylvöjen edetessä.
1) Haluan jälleen avomaalla eli kylmälavoissa ja seinustojen ruukuissa vertailla pohjoisamerikkalaisia, eurooppalaisia ja venäläisiä aikaisia avomaanlajikkeita. Kasvamassa on siis enimmäkseen vanhoja tuttuja, vaikka siemenkansiossa olisi ollut monta uutta kiinnostavaa avomaalajiketta. Niitä on tullut osteltua lomamatkoilla Unkarista, Virosta ja Liettuasta. Niiden vuoro tulee myöhemmin. Toki joitakin uusiakin oli pakko mahduttaa listalle. Lämmin kiitos kaikille siemenvaihtoa kanssani tehneille!
On normilehtiä, perunalehtiä ja hassuimpina kaikista 'Silvery Fir Treen' ohuet huiskuttimet (kuvan alalaidassa).
2) Kasvihuoneessa on lupa hullutella. Entistä selvemmin linjaukseni on se, että kun kerran useimmat avomaantomaatit ovat niitä pyöräitä peruspunaisia, kasvihuoneen arvokasta tilaa käytetään johonkin muuhun kuin punaiseen. Ja se muu on ensi kesänä ennen kaikkea MUSTAA. Kasvamassa on muun muassa maailman mustimmaksi mainittu lajike ’Black Beauty’ sekä lukuisia muita lajikkeita, joiden nimessä esiintyy sana ”black” tai ”blue”. Vanha tuttu sinisenmusta kaunotar ’Indigo Rose’ tipahti kylvölistalta pois, koska sen maku on niin lattea.
Kasvihuonetomaattien mustuus tai sinisyys näkyy tässä vaiheessa
taimikasvatusta vain joidenkin taimien sinisistä varsista. 

Eilen ilmoitin tomaattitarhani Avoimet puutarhat -tapahtumaan, joka on 7. heinäkuuta. Tervetuloa siis kylään, kaikki kiinnostuneet!

Nyt odotan malttamattomana takatalven väistymistä ja tuulen suunnan kääntymistä. Kaikki ihanuus on vielä edessä!

Tomaatit 2019
KYLMÄLAVOIHIN

42 Days
Alaska
Amateur
Aurora
Benewah
Betalux
Bush Beefsteak
Canabec
Cold Set
Early Tanana
Evakko
Glacier
Grushovka
Jantarnoi
Kallio
Kimberly
Koit
Krainy Sever
Manitoba
Mato
Moskovitsh
New Big Dwarf
Nevas
Norderås Busk
Pixie
Polar Baby
Prairie Fire
Sheynne
Sibirjak
Sibirskiy Skorospelyi
Silvery Fir Tree
Sub-Arctic
Terma
Yamal

AVOMAALLE RUUKKUIHIN (SEINUSTAT)
Alaskan Fancy
Anmore Dewdrop
Arielle
Beliy Naliv
Black Sea Man
Bloody Buchter
Cherry Black Zebra
Clear Pink Early
Friesje
Galina's
Garden Peach
Gold Nugget
Hurma
Ida Gold
Irman ihme
Jaune Flamme
Kollane
Laukaus
Matina
Nepal
Noire de Crimee
Outdoor Girl
Pink Peach
Potattomatti
Promyk
Rote Murmel
Sasha’s Altai
Siberian
Sladkaja Grodz, pun.
Snow White
Sprite
Stupice
Sugar baby
Taiko
Taxi
Wapsinichon Peach
Violet Jasper
Zlatava

AMPPELIIN
Losetto
Tumbling Tom Red

ULOS PIKKURUUKKUIHIN
Bajaja
Komnatny Surprise
Mohamed
Red Robin

KASVIHUONEESEEN
Ananas Noir(e)
Big Zac
Black Beauty
Black Burgundy
Black Prince
Black Zebra
Blue Ambrosia
Chocolate Cherry
Costoluto Fiorentino
Dancing with Smurfs
Dark Galaxy
Emerald Apple
Firework
Grub’s Mystery Green
Limetto
Pink Thai Egg
Romello
Rosa Quartz Multiflora
Saharnaja Sliva Malonovaja
Sart Roloise
Siberian Malachite
Siniy
Sladkaja Grodz kelt.
Tasmanian Chocolate
Yellowstone
Zolotye Kupola



keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Taitavaa tomaatinkasvatusta kylmässä Kainuussa

Tomaattiharrastukseni keskeinen tavoite on löytää avomaanlajikkeita, jotka menestyvät Turussa ja ehkä laajemminkin koko Etelä-Suomessa, oli kesä sitten millainen tahansa. Tämä kolea kesä on ollut omiaan erottamaan jyvät akanoista. Sadonkorjaajaa tietysti harmittaa, että monen lajikkeen tomaatit ovat vielä nyt syyskuussa raakoina puskissa, mutta sitäpä tarkemmin otan vaarin niistä lajikkeista, joista olen jo saanut poimia kaikki hedelmät punaposkisina pois.
Erityisen arvokasta tällainen ”minimitieto” on, jos se tulee vielä vaativammalta kasvuvyöhykkeeltä. Olen ilokseni saanut vaihtaa kokemuksia kajaanilaisen puutarha-aktiivin Elsa Jääskelän kanssa. Hänellä on tänä kesänä ollut viljelyssä erityisen monia avomaan lajikkeita, koska tarkoitus on ollut sama kuin minulla: löytää mahdollisimman sopivat lajikkeet annettuihin ilmasto-oloihin. Tämä kasvukausi on Jääskelän mukaan Kainuussa ollut kolme viikkoa perässä normaalista, joten jos tänä vuonna on jostain lajikkeesta satoa saatu, saadaan sitä varmasti myös suotuisampina vuosina.
'Matina', 'Katja', 'Stupice', 'Glacier' ja 'Alaskan Fancy' olivat Elsa Jääskelän talon seinustalla Kajaanissa
avomaanlajikkeista aikaisimmat.
Kajaani kuuluu Suomen 1 - 8-skaalaisessa kasvuvyöhykkeiden luokittelussa vyöhykkeeseen 5/6. Vuosina 1981 - 2010 Kajaanin seudulla kasvukauden pituus on ollut 155 - 165 päivää, kun se Turussa on keskimäärin 185 päivää. Eroa on siis niinkin paljon kuin kolmisen viikkoa.
”Meidän hyvä kesä on teidän huono kesä”, Jääskelä summaa turkulaiselle.
Avomaantomaatin kasvukausi ulkona alkaa Kajaanissa vasta kesäkuussa; minä Turussa istutin ensimmäiset taimet ulos toukokuun lopulla. Toukokuu yöpakkasineen oli Kainuussa erityisen kylmä, mikä haittasi taimikasvatusta lämmittämättömissä kasvihuoneissa.
Sekä Turussa että Kajaanissa kesä 2017 oli kokonaisuudessaan keskilämmöin mitattuna tavanomaista kylmempi. Keskiarvot eivät kuitenkaan paljasta koko totuutta, sillä tämä kesä ja eritoten kohtuulämmin elokuu sisälsivät huomattavan paljon pilvisiä päiviä, mikä on tomaatille myrkkyä.
”Erityisesti kaipaisin aurinkoa toukokuulle ja kesäkuun alkuun, jolloin tomaatin taimet pitäisi saada istutettua kasvihuoneeseen. Kustannusten vuoksi haluan turvautua sähkölämmitykseen vain hallan torjunnassa”, Jääskelä sanoo.


Sain luvan julkaista Jääskelän lajikevertailun tulokset blogissani. Mennään siis suoraan arvokkaaseen asiaan.

Jääskelän talon seinustan parhaat

  • Matina
  • Stupice
  • Glacier
  • Alaskan Fancy
  • Katja


Elsa Jääskelä on raakileiden ja "kypsilöiden" määrien perusteella
onnistunut loistavasti lannoituksessa ja muissa hoitotoimissa.

Jääskelän kasvihuoneen seinustan parhaat

  • Hyviä olivat myös ’Betalux’, ’Oregon Spring’ ja tuntematon, Jääskelän Johannaksi
    nimeämä lajike.
'Sibiria' on aikainen mutta erittäin altis rutolle.

Muita kajaanilaispuutarhassa tänä kesänä kasvatettuja avomaanlajikkeita ovat olleet ’Bärnsten’, ’Earliana’, ’Outdoor Girl’, ’Sibiria’, ’Sibirjak’ ja ’Sub-Arctic Plenty’.

Puutarhuri huomauttaa, että ’Sibiria’ olisi kasvanut paremmin, jollei suurin osa taimista olisi paleltunut kasvihuoneessa harson alla 26.5. Sinne jäi jäljelle vain yksi rääpäle. Kuitenkin kokemukset kevytrakenteisesta kaarikasvihuonesta vahvistivat seinustan järjestyksen.

Elsa Jääskelä haluaa jakaa ’Sibiriasta’ tärkeän, kokemusperäisen tiedon:

”Niin hyvä lajike kuin se aikaisuutensa puolesta onkin, niin se on niin äärettömän rutonarka, että se pitää ennen syyskuuta saada pois.”
Ruotsista Runebergs Fröltä hankittu ’Bärnsten’ tuotti tänä kesänä huonon sadon, mutta Elsa antaa sille uuden mahdollisuuden, koska se on hyvänmakuinen ja lupaava. Lajike ’Betalux’ kypsyi kiitettävästi, ja Elsa uskoo, että Turussa se olisi ehtinyt antaa koko sadon.
Aikaiseksi mainostetut ’Earliana’ ja ’Sub-Actic Plenty’ olivat Kajaanissa pettymyksiä. Niistä ei saatu yhtään kypsää hedelmää. Niin ikään aikaisen maineessa oleva ”ulkotyttö” eli ’Outdoor Girl’ jäi jälkeen 'Matinasta' ja 'Stupicesta', kun taas minulla Turussa se oli yksi varhaisista. Huomasin kuitenkin juuri tänään - kun luin aamulukemisiksi ruotsalaisen Åke Truedssonin kirjaa Tomater - että 'Outdoor Girliä' on kahdenlaista: Minulla se on ’Stupicen’ näköinen perunalehtinen runkotomaatti, jonka siemenet on hankittu Hyötykasviyhdistyksestä. Truedssonin kirjassa ja Jääskelän puutarhassa se on normilehtinen pensas. Hämmentävää! Elsa oli hankkinut siemenet Nelson Gardenilta. 

Vasemmalla Hyötykasviyhdistykseltä hankittu perunalehtinen ’Outdoor Girl’ Turun puutarhassani yhteiskuvassa
’Stupicen’ kanssa. Oikealla ihan erilainen, normilehtinen ’Outdoor Girl’ -pensas Elsa Jääskelän puurahassa Kajaanissa. 

Tomaatti vaatii Kainuussa avomaalla menestyäkseen kaiken mahdollisen lämmön keräämistä. Tainta ei voi nakata kylmään siniseen saveen säiden riepoteltavaksi, vaan luontoa pitää monin tavoin auttaa. Elsa Jääskelä on kehittänyt tähän useita menetelmiä.
Laatikkokasvatus ja suojaus harsoilla nopeuttavat
matalien avomaantomaattien kasvua. 
Tomaatit ensinnäkin kasvavat maasta koholla olevissa kasvatuslaatikoissa ja lämpöä keräävissä mustissa sangoissa. Muutkin hyötykasvit – joita hänellä on paljon! - kasvavat laatikoissa.

Matalilla avomaanlajikkeilla on ollut suojanaan kaarien varaan levitetyt harsot. Alkukesästä harsot torjuivat kylmää ja loppukesästä lintujen hyökkäyksiä punaisen kimppuun. Syksymmällä Jääskelä käyttää harsoja vähemmän, koska niillä hautominen loisi vaarallisen otolliset olot perunarutolle. Jääskelä leikkasi varotoimen-piteenä oman perunamaan varret nurin heinäkuussa, mutta ruttoitiöitä on ilmassa missä tahansa.
Korkeat avomaantomaatit kasvavat suojaisasti seinää vasten. Etupuolelta niitäkin suojattiin harsolla, joka oli sidottu kasvatuslaatikon seinään kiinnitettyjen keppien varaan. Harso oli ylhäältä auki.
”Harso suojasi ja teki lämpöpesää. Lämpöä pitää olla, mutta ei saa olla umpipussi.”



Korkeiden avomaatomattien taustan suojaa seinä, ja eteen voidaan virittää harsot keppien varaan.  


Laatikoiden ja seinustojen lisäksi Jääskelällä on käytössään kevytrakenteinen kaarikasvihuone ja talon seinustalla 15-neliöinen iso kasvihuone, jossa kasvavat herkut ja erikoisuudet.

Elsa Jääskelä keräsi maanantaina eli 4. syyskuuta suurimman osan vihreistä tomaateista pois. Tänään sääennuste näyttää niin sateisen synkältä, että loputkin saavat lähteä.
”Olen syksyisin sisällä hautonut syöntikuntoiksi ne loput.”

Jääskelä  kerää tomaatit ilmaviin koreihin ja nakkaa sekaan omenan tuottamaan kypsymistä edistävää etyleeniä. Tomaateista isoimmat hän käärii isoimmat yksitellen sanomalehteen. Tällä tavoin raakileista vihreimmät eivät jälkikypsytyksessä nahistu. Noin viikon välein hän käy poimimassa kypsyneet pois.



 *   *   *   * 
Elsa Jääskelän tavoite on innostaa kainuulaisia kaikenlaisten hyötykasvien – ei vain tomaattien - kasvatteluun. Nykyään aika harva Kainuussa viljelee tomaattia, vaikka Elsan opeille se onnistuisi varmasti, jopa huonona kesänä, niin kuin tuloksista näemme.
”Täällä jos missä tarvitaan tieto siitä, mitä kannattaa kasvattaa. Ettei into tyrehdy siihen, että panee kasvamaan lajiketta, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia.”


"Olisi mahtavaa saada asiasta kommentteja joltakin Pohjois-Suomen kasvattajalta. Onhan Suomea vielä paljon pohjoisempanakin kuin Kajaani. Jos täällä tarvitaan kikka kakkonen ja kolmonen, siellä on tarvetta varmasti myös neloselle", Elsa Jääskelä vinkkaa.


 *   *   *   * 
Omat avomaantomaattini, jotka edustavat noin 30 lajiketta, jatkavat vielä kasvuaan niin kauan kuin säät sallivat. Rutto on vienyt jo kolme puskaa, mutta muut sinnittelevät. Lopullinen summaus niistä on vielä tekemättä.
Elokuussa tein Seemnemaailmasta Virosta siementilauksen, joka sinetöi ensi kauden teemamaan. Se on Venäjä! Hankittuna on kymmenen venäläisen aikaisiksi mainostetun lajikkeen siemenet, kaikki minulle upouusia ja uppo-outoja.



Urheilutermein: nollataan tämä kausi nopeasti ja siirretään fokus seuraavaan. Hankittuna on jo kymmenen uutta, tällä kertaa venäläistä, aikaista avomaa tomaattilajiketta - ja muutakin uutta kiinnostavaa.

















tiistai 1. elokuuta 2017

Hitaasti mutta kumminkin

Tänä kesänä kasvukausi on alusta saakka ollut selvästi jäljessä normaalista. Täällä Lounais-Suomessa heinäkuu jäi melkein helteettömäksi, joten mitään kiinni kirivää pyrähdystä ei siitäkään saatu, vaan edelleen perässä ollaan, viikon, parin verran.

Tämä on aika huono kesä kokeilla ja tutkia tomaatin avomaanviljelyä.
Kylmälavojen tomaateista ihan ensimmäisenä kypsän tomaatin antoi ’Glacier’ eli jäätikkötomaatti.

Mutta on avomaalta jotain satoa sentään saatu. Ensimmäiseksi kylmälavasta ehti 'Glacier', jo 11. heinäkuuta, ja nyt vauhtiin ovat pääsemässä myös muun muassa ’Jantarnoi’, ’42 Days’, ’Norderås Busk’, ’Polar Baby’ ja ’Terma’. 
Monet muut kasvilavojen pensastomaatit ovat vielä ihan keskenkasvuisia. Niissä on hurjasti raakileita ja kukkia, mutta hedelmien valmistuminen edellyttää jo erittäin lämmintä syksyä. Yllättävän hitaita ovat olleet ’Siberia’, ’Alaska’, ’Early Wonder’ ja ’Sub-Arctic Plenty’. Niissä ei näy vielä yhtään punerrusta.

Keltaisia avomaan pensastomaatteja ei ole monia. 'Jantarnoi', 'Yantarnoi'
jossain lähteissä 'Jantarnoi 530', suomeksi meripihka, on ilahduttava
poikkeus. Se on lisäksi hyvin aikainen eli sikäli Suomeen sopiva lajike.

Olen nyt pussittanut lähes kaikki kylmälavojen avomaantomaatit ja osan ruukkujenkin tomaateista Itävallasta ostamiini muovituubeihin, jotta maksimoin loppukesän lämmön saannin. Ensi vuonna olen viisaampi ja pussitan taimet keväällä heti istutuksen jälkeen ja lisäksi katan kylmälavojen maan mustalla mansikkakatteella. Suomessa luontoa on näköjään varminta auttaa, kun avomaantomaattia yritetään viljellä.

Vihreat muovipussit eivät ole kovin kivan näköisiä, mutta avomaan tomaattikasvustojen hidas kehitys
vaatii jotain toimia.

Useimmat ruukuissa kasvavat avomaatomaatit talon ja kasvihuoneen eteläseinustoilla sentään antavat jo satoa. Hyvässä vauhdissa ovat esimerkiksi 'Maskotka', 'Nevas', 'Outdoor Girl', 'Stupice' ja 'Zlatava'. Ensimmäinen 'Laukaus' on juuri tulossa.


Ensimmäinen Laukaus-tomaatti on valmistumassa. Se kasvaa terassilla ruukussa.

Kasvihuoneessakin kehitys on perässä normaalista, mikä johtuu pilvisten päivien runsaudesta. Turhauttavimpia ovat olleet päivä, jotka ovat olleet pilvisiä, koleita ja kuitenkin sateettomia. Täällä on nimittäin samalla hyvin kuivaa. Olen sadeveden loputtua joutunut kastelemaan tomaatteja ihan kraanavedellä – saaveissa esilämmitetyllä toki.
Kasvihuoneen lajikkeista olemme maistelleet terttujen ensimmäisiä esimerkiksi näistä: ’Ansof’s Gule’, ’Black Russian’,’Caspian Pink’, ’Green Zebra’, 'White Tomesol' ja ’Zebra Rita’. Lähipäivinä vuorossa ovat muun muassa ’Carbon’, ’Katja’, ’Malakhitovaya Shkatulka’, ’Paul Robeson’ ja ’Sailor’s Luck’.
'Malakhitovaya Skhatulka', suomeksi malakiittirasia, on
upean värinen.


'Zebra Rita' pullautti 406-grammaisen hedelmän, joka syötiin aamiaispöydässä.
Maku oli raikas, ei lainkaan makea.

Haavatyynyssä on sekoitus Atamonia ja soodaa. 
Kasvihuoneessa riesana on paikoin harmaahome. Syynä on se, että kasvihuoneen katto vuotaa muutamista paikoista, ja veden tippuminen samaan kohtaan yhdistettynä pilvisten päivien vähäisen haihduntaan on saanut homeen syntymään alle sattuneeseen kohtaan: lehteen, runkoon tai raakileisiin. Olen leikannut homeiset kohdat pois - sydän verta vuotaen jopa kokonaisia raakileterttuja - ja lääkinnyt homeen runtelemia kohtia ruokasoodasta ja Atamonista veteen sekoitetulla lääkkeellä. Näin on neuvonut norjalainen tomaattiekspertti Helene Orskaug. Vaikea sanoa, onko lääke toiminut, koska samalla olen lisännyt tuuletusta ja harventanut reippaasti kasvustoja eli leikannut pois hyvin paljon lehtiä ja varkaita. 


      *    *     *     *     *     *
Viileän kesän tunnelmissa olen siunannut sitä, että tomaatinviljely on minulle vain harrastus. Toimeentuloni sentään ei ole kiinni pilvien ja tuulien liikkeistä – niin kuin maanviljelijöillä. Nyt toivon täsmälleen samaa kuin he: lämpöä ja aurinkoa pitkälle lokakuuhun saakka.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Väsynyt mutta onnellinen

Ensimmäinen osallistuminen Avoimet Puutarhat -tapahtumaan on nyt ohi. Olo on todella tyytyväinen, sillä päivän mittaan vieraskirjaan kertyi 54 nimeä, ja kiinnostuneita ihmisiä tuli jopa satojen kilometrien takaa. Kävijämäärä on sikäli oikein hyvä, että meillä on nähtävillä lähinnä vain tomaatteja - ja niitäkin vain kukkina ja raakileina - ei siis mitään koristekukkien loistoa tai kasveilla tunnelmointia tai taiteilua.

Tuntuu, että tomaatti on nosteessa. Hyvin moni halua kokeilla muutamalla kasvilla, ja yllättävän moni on paneutunut aiheeseen syvällisesti. Mainostin kiinnostuneille mm. Facebookin Intohimona tomaatit -ryhmää. Sen jäsenmäärään saattaa tulla pieni piikki...

Kiitokset kaikille kävijöille!

Olipas kiva olla harrastuksen nimissä rinta rottingilla ja rintapielessä tapahtuman tunnusnappi. Ritva- ja Harri-nappien kanssa kuvassa on Simo, Inkerinmaalta peräisin oleva maatiaistomaatti. 



Puutarhapäivän puolenpäivän rynnistyksestä jäi kuva ottamatta, joten tässä on iltapäivän keskivilkkaan hetken leppoisaa tunnelmaa. Turussa koko päivä oli pilvinen mutta sateelta vältyttiin.



.
Rohkaisen turkulaisia ja varsinaissuomalaisia puutarhoja avaamaan vuoden
päästä porttinsa. Seudulla on paljon kiinnostavia pihoja - nyt vaan pois turha
"tää on nyt vaan tämmöne" -ajattelu.