Toteutin 29. elokuuta kymmenen lajikkeen tomaattimaistelun, johon osallistui kymmenen ystävää ja sukulaista. Voittajaksi nousi itselleni pieneksi yllätykseksi muhkea vihreä pihvitomaatti ’Irish Liquer’ eli irlantilainen likööri (yllä olevan kuvan oikeassa laidassa). Itse veikkasin voittajaksi keltaista aromaattista kirsikkatomaattia ’Summer Sun’ (kuvassa keskeellä lasikulhossa), joka tuli nyt kakkoseksi. "Kesäauringolle" kävi samoin myös viime vuonna.
Aiempien vuosien kultamitalirohmu ’Sungold’ - äitelmänmakea oranssi kirsikkatomaatti - ei nyt ollut mukana maistelussa.
Keskikastissa erot olivat pieniä, minkä seurauksena pronssimitalisteja löytyi kolme.
Asetelma oli sama kuin aiempina vuosina. Toin tarjolle yhden lajikkeen kerrallaan ja pyysin arviointilomakkeeseen luovia ja vapaita sanallisia arvioita tomaatin rakenteesta, muodosta, koosta, väristä, mehukkuudesta ja mausta. Lisäksi pyysin summaavaa kouluarvosanaa.
Huijaukseni onnistui jälleen: Ujutin maisteltavien lajikkeiden joukkoon Citymarketin laaritomaatin feikkinimellä Cima. Se jäi maistelussa viimeiseksi – niin kuin oli toiveeni. Tämä on toistunut vuosi toisensa jälkeen, mikä todistaa, että kaupan tavanomaisista tomaateista puuttuu sellainen aromi ja makeus, jota harrastajien lajikkeista löytyy.
Suuret kiitokset raadille, kun avasitte suunne ja sanaisen arkkunne!
![]() |
| Tällä porukalla käytiin tomaattien kimppuun. Kuvan otti Harri Eteläkoski. |
Tulosluettelo
1. Irish Liqueur 8,8
2. Summer Sun 8,6
3. Desdemona’s Heart 8,1
Slava 8,1
Sunchocola 8,1
6. Trixi 7,8
7. Black Strawberry 7,7
8. Indigo Black Beauty 7,7
9. Aprikoosi 7,3
10. Cima 6,3
****************
Seuraavassa poimintoja tomaattilajikkeiden kuvailuista. Lajikkeet esitetään keskiarvojen mukaisessa alenevassa järjestyksessä.
Irish Liqueur: hieno nimi, ruohoinen tuoksu, suussa sulava, hyvä suutuntuma, täydellinen mehevyys, suoraviivainen, täyteläinen, raikas, makea, kiivimäinen, hernemäinen, ihan oma luonne, pehmeä, maukas, wau!
![]() |
| 'Irish Liqueur'. |
Summer Sun F1: hieman puumainen, kiinteä ja hieman kirpeä, makea, raikas ja terhakka, ihana, tunkeileva, pirteä, karkkimainen (3 mainintaa), hunajainen, aurinkoinen, huippumakea ja super aromikas, hyvin makoisa, hyvä jälkimaku, jossa makeus nousee pintaan.
(Kuva tulossa...)
Sunchocola F1: tummanpuhuva, vahva ulkonäkö, hieman kovakuorinen, paksunahkainen, kypsän päärynän koostumus, ryhdikäs, pirteän hapokas, savusuola, alle puolimakea, ehkä hieman vaniljaa, suola/mauste, joku mauste (3 mainintaa mausteisuudesta), hibiskuskukkainen, jouluinen, chilimäinen, herkullinen, ”menis jatkoon”.
![]() |
| 'Sunchocola' kasvupaikallaan kasvihuoneessa. Kuvatut yksilöt ovat vielä hieman raakoja. |
Slava: yllätyksetön ulkonäkö, kiinteä, maanläheinen, lempeä, pehmeä ja eloisa, pieni sivupotku, miellyttävä ja tulviva maku, keskiverto, tasapainoinen - ”ei huono”, herkullinen, pientä mausteisuutta, vaniljainen, pitkä jälkimaku, monikäyttöinen (3 mainintaa), ruuanlaittoon tai naposteluun, ”olis hieno hyvän mozzarelan kanssa”.
![]() |
| 'Slava' on punainen perustomaatti. Näin loppukaudesta sen hedelmät ovat läpimitaltaan vain kolmisen senttiä. |
(Slavan otin mukaan maisteluun edustamaan peruspunaisia avomaantomatteja. Slava on satoisa ja kaunis perunalehtinen matala runkolajike. Kaunis kasvina. Nimi tarkoittaa kunniaa.)
Desdemona’s Heart: sydän muodoltaan, värikäs, kepeä, vetinen, mehukas, hedelmäinen, nektariini, merellinen, sujuva ja mietteliäs, pirtsakka, iloinen, kypsä porkkana, ananasmainen, hunajainen (2 mainintaa), mansikkainen jälkimaku, pieni pippurinen jälkimaku, lempeä, tylsä, ”hallelujah!”.
| 'Desdemona's Heart' on kaunis sydäntomaatti, jossa oli makukin kohdillaan. |
Trixi: paksukuorinen, sai jäystää, kuituisa, maukas, makoisa, todella makea, jopa imelä, ”naapurinpoika tomaatti”, ”keskitien kulkija”, konstailematon, lempeä, hunajainen, ei niin mielenkiintoinen kuin 'Summer Sun', mukava.
![]() |
| Korkeakasvuinen kirsikkatomaatti 'Trixi' kasvupaikallaan talon seinustalla. |
Black Strawberry: kaunis, kovakuorinen, ihanan näköinen mutta maku vähän pettymys, tunkkainen rakenne, supermehukas, jauhoinen (3 mainintaa), umamia, tosi täyteläinen, neutraali, mieto, ruokaisa, suolainen, hyvä ruuanlaittoon, viipyilevä jälkimaku,
![]() |
| 'Black Strawberry' on ehdottomasti "ulkonäkötomaatti". Makua kuvailtiin aika vaatimattomaksi |
Indigo Black Beauty: vaikuttava ulkonäkö (iso musta indigo), lihaisa, mehukas, ”jopa märkä”, suussasulava liha, kuin luumu lihaltaan, raikas, meloninen, karambola?, lievä hapokkuus, epätomaattinen, vesimeloni, helppo, aatelinen, munakoisomainen, puolimakea, kiivimäinen (2 mainintaa kiivimäisyydestä), ulkonäkö lupasi enemmän.
(Kuva jäi ottamatta, mutta tältä se suunnilleen näyttää. Kuvassa on sukulaislajike Black Beauty.)
Aprikoosi: Pinta karvainen, samettinen, kuorekas, kuori nihkeä, mehukas, kostea, sujuva, viileä, arkinen, 1970-lukulainen (tässä oli arvioinnin luovuus huipussaan!), maussa epäkypsä karviainen, puuttuu makeutta, tavallinen, ”Alepa” (kylässä oli helsinkiläisiä).
![]() |
| Lajike Aprikoosi on nukkainen lehtiä myöten. |
(Lajike on kasvihuoneessa ollut tämän kesän katseenvagitsija, sillä koko kasvi on nukkainen ja hedelmät ovat tahmean nukkapintaisia.)
Cima: puumainen rakenne, lattea, “Citymarket, Närpes” (oikein arvattu!), markettimainen, vetinen, mauton ja ikävä, makeus ja aromi puuttuu, tomaatin prototyyppi, perustomaatti, viileä ja arkinen, pliisu, ei makua (2 mainintaa), sopii esim. salaattiin.
*******************
Maistelun jälkeen syötiin tomaattimenyy: tomaattisalaattia, tomaattipiirasta ja tomaattijäätelöä (linkit resepteihin). Vieraat olivat tuoneet palanpainikkeeksi viinejä, joita Alkon myyjät olivat arvioineet parhaiten sopivan tomaattiruokiin.
![]() |
| Tomaattipiirakka ennen maustamista ja paistamista. |
![]() |
| Tomaattijäätelö ennen tuhoamista. |
Oli venetsialaisten ilta, ja vielä tarkeni terassilla myöhään yöhön. Kynttilät valaisivat iloista seuruettamme.




.jpg)






