torstai 5. huhtikuuta 2018

Valmista tuli!

On ollut erinomaisen hauskaa rakentaa omaa osastoa Turun messukeskukseen Piha & Puutarha -messuille, jotka avautuvat huomenna. Ja nyt voin sanoa: valmista tuli!

Tyylini on aika kotikutoinen: kotoa taimihuoneen lattialta mukaan kaapaistu räsymatto, siskolta lainaksi saatu uusi pärekori, vanhoja saviruukkuja, säkkikangasta ja juuttinarua. Tärkeimpiä sisustuselementtejä ovat kasvit ja eritoten tomaatit.

Osastoni väriläiskinä ovat oman sadon ja omien viljelysten kuvista kootut kuvajulisteet.

Osaston kukat ovat Flöriltä ja näyttävät tomaatit Kauppapuutarhaliiton Varsinais-Suomen piiriltä. Mutta on paikalla myös yksi oma tomaattini, noin 15-senttinen 'Ananas Noiren' taimi. Sen kyltissä lukee varmuuden vuoksi "tomaatti"... Tuo rääpäle alleviivaa sitä seikkaa, että ovat nämä harrastelijan kasvatit tähän aikaan vuodesta vallan eri planeetalta kuin ammattilaisten kasvustot. Kasvukauden käsite ja kasvun ajoitus sekä tavoitteet ovat tyystin erilaiset.











Kekkilän tuotteista esillä ovat tilava, kolmihyllyinen viherporras ja vihertuki Laine. Tuet sopivat noin metristen tomaattien tai muiden köynnöskasvien tukemiseen - estetiikasta tinkimättä. On tällainen musta metallirakenne vähän toista kuin pajukosta haetut haaraiset kepit, joilla normaalisti operoin! Nämä passaa pystyttää pihan paraati- eli julkipuolelle.

Vihertuki Laine.

'Encore' on on Suomessa yleisin ammattiviljelijöiden
viljelemä tomaattilajike. Se on se "kaupan tomaatti". Sain
messuille yli kaksimetisen kasvuston esille pantavaksi.

Basilikaa halusin esille, koska kasvatan
sitä kesäkaudella kasvihuoneessa
tomaattiruukkujen juurella.

Pyrin päivystämään aika paljon puutarhabloggareiden A11-osastolla puutarhamessujen ajan, mutta toki kiertelen alueella ympäriinsä kaikesta kauniista huumaantuen. Pane mitä pikimmin vaikka meiliä, jos sinulla on mielessäsi jokin messupäivä ja kellonaika, jolloin haluaisit poiketa juttelemaan tomaatin harrasteviljelystä: ritva.setala@gmail.com.

Huomenna perjantaina olen paikalla kello 14 - 18. Lauantaina tapahtuma on auki kello 10 - 18 ja sunnuntaina kello 10 - 17 ja olen enimmäkseen paikalla. Ehkä näemme?

Bloggarikavereina siellä ovat Oli aika, Villa Puomi ja Sohvila.



3 kommenttia:

  1. Osastosi oli kyllä suosikkini bloggaajien osastoista. Oli mukava nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Oli hienot messut ja mukavat tapaamiset.

      Poista
  2. Täällä tomaatintaimet esikasvatuksessa ja ensimmäinen kesä kun laitan niitä näin paljon. Toivotaan nyt, että tulee oikein lämmin ja aurinkoinen tomaattikesä. Vink. samalla; blogissani arvonta, tule mukaan! Terkuin Katja https://paleredrose.blogspot.fi

    VastaaPoista