lauantai 11. elokuuta 2018

Avomaantomaattien lajikkeiden vertailua kesältä 2018

Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen kuuma, minkä seurauksena avomaantomaatit ovat valmistuneet pari kolme viikkoa aiemmin kuin vuosi sitten. Niinpä voin lausua niistä arviot jo nyt.

Niin kuin aiemmin kerroin, tomaattiviljelmilleni, etenkin kasvihuoneisiin, iski kesäkuun alussa härmä, mutta se säästi pitkään suoraan kylmälavoihin istutetut kasvit. Vasta ihan viime viikkoina on lavojenkin kasveissa näkynyt härmäisiä ja kuihtuvia lehtiä. Tauti ilmeni niissä kuitenkin hyvin myöhäisessä vaiheessa, tilanteessa, jossa pensaiden sato oli jo lähes valmis, joten lehtien väheneminen ei tunnu enää haittaavaan sadon kypsymistä.
Kylmälavoissa kasvaa noin 30 eri lajiketta. Kaikki ovat punahedelmäisiä. Hiukan harmittaakin, etten kylvänyt venäläistä aikaista 'Jantarnyi 530' -lajiketta, jonka tomaatit ovat vaihteeksi raikkaan keltaisia.
Testattavana on ollut 10 venäläistä avomaalajiketta, matalaa pensasta, joita olin bongannut jaroslavlilaiselta aikaisten lajikkeiden suosituslistalta ja siemeninä ostanut virolaisesta Seemnemaailmasta. Nämä käsiini saamani lajikkeet ovat ’Amur Shtamb’, ’Belyi Naliv’, ’Benito F1’, ’Don Juan’, ’Grushovka’, ’Krainy Sever’, ’Maksimka’, ’Sanka’, ’Valentina’ ja ’Vzryv’.
Jaroslavlin suosituslistan avomaatomaattien siemenpussit.

Päätulos venäläisten aikaisuuskisassa on tämä: Venäjä hävisi Amerikoille.
Aikaisimpia lavoissa ovat olleet amerikkalaiset matalat pensastomaatit  'Cold Set', 'Prairie Fire', ’Polar Baby’ ja ’42 Days’ (joka kylläkin taitaa olla kotoisin Meksikosta). Varhain satoa ovat tuottaneet myös ’Canabec’, 'Oregon Spring', ’Santiam’, 'Sheyenne' ja 'Aurora'. ’Sheyenne’ ja ’Santiam’ ovat ilahduttaneet erityisen isoilla hedelmillä.
'Prairie Firen' tomaatit alkoivat punoittaa jo heinäkuun puolivälissä. Kuva on otettu 17.7.



'Oregon Spring' on satoisa ja melko aikainen amerikkalainen.
Kaiken satonsa ovat ehtineet 11.8 elokuuta mennessä antaa 'Aurora', ’Polar Baby’ ja ’Prairie Fire’.

Venäläisistä aikaisimpia olivat ’Beliy Naliv’, ’Sibirskiy Skorospelyi’, 'Sibirjak’ ja ’Nevas’, joista kolme viimeksi mainittua eivät olleet Jaroslavlin listalta.


'Sibirski(y) Skorospelyi' on tänäkin vuonna hyvässä vedossa. 

Jaroslavlin listan lajikkeista kiinnostavimpia ovat hauskan pitkulaisen muotonsa takia lajikkeet ’Sanka’ ja ’Valentina’, mutta ne ovat 2-3 viikkoa perässä kärkijoukoista.
'Valentinan' muoto on hauska. Punainen se on; raakile irtosi vahingossa.
Toivoin paljon lajikkeelta ’Vzryv’ (= räjähdys), koska löysin siitä kehuvia kirjoituksia Venäjältä, mutta en ole saanut tähän mennessä siitä vielä yhtään kypsää hedelmää. Se tosin saattaa johtua siitä, että yksilö on lavassa takarivissä, hieman varjon puolella.
’Grushovka’, ’Maksimka’ ja ’Sanka’ kasvoivat lavassa aivan paraatipaikoilla, suorassa kaakonpuoleisessa auringonpaisteessa, mutta ne olivat ainakin kaksi viikkoa perässä aikaisimpia amerikkalaisia. Aivan surkea esitys venäläisistä oli ’Don Juan’ – ei vielä yhtään kypsää hedelmää.
Mannertenvälisen kisan ulkopuolelta norjalainen ’Norderås Busk’ näyttää olevan jatkuvatuottoisempi kuin monet muut pensaat. Se kasvattaa toista ja kolmatta kerrosta raakileita, kun pensastomaatit tyypillisesti antavat satonsa kerralla.

Norjalainen 'Norderås Busk' aikoo vielä jatkaa hedelmien muodostamista.

*    *    *    *
Oman ryhmänsä puutarhassa muodostivat Alaska-teemaiset ’Early Tanana’, ’Kallio’, ja ’Alaska’.
’Early Tanana’ on noin 70-senttinen tanakka pensas, johon raakileita muodostui hyvin aikaisin. Maultaan ’Early Tanana’ oli pieni pettymys: Rakenne on kiinteä ja kovakuorinen – kuori on ehkä turhankin kova. Makeutta puuttui, ja makua voisi kuvailla ehkä sanalla raikas.
'Early Tanana' on mukavan satoisa ja hedelmä muodoltaan nätti, mutta maku on aika vaatimaton.

’Kallio’ venyi metriseksi pensaaksi. Senkin maku on mieto. Sekä ’Early Tanana’ että ’Kallio’ ovat tomaatteja, jotka kannattaa poimia vasta aivan kypsinä, muutoin ne ovat platkun makuisia.
’Alaska’ osoittautui jopa 150-senttiseksi, monirunkoiseksi pensaaksi, jota on ollut vaikea tukea. Sen maku on aika lattea. ”Lentotomaatti”, arvioi mieheni. Sekä 'Kallio' että 'Alaska' ovat selvästi perässä ’Early Tananaa’, mutta niiltä on mennyt voimia korkean puskan kasvattamiseen.
Aikaisen valmistumisen ja Alaska-sympatiani takia pidän kuitenkin ’Early Tananan’, ’Kallion’ ja tämän korkean ’Alaskan’ kylvölistallani jatkossakin. Alaskalaisista ’Polar Baby’ kuulu sinne joka tapauksessa.

MUOKS! Joku kysyi Facebookissa tämä postauksen jälkeen minulta kuvailuja näiden avomaanlajikkeiden mausta. Valitettavasti olen tehnyt erikseen makutestausta vain näistä alaskalaisista. Käytännössä poimin avomaalta tomaatteja sieltä täältä samaan astiaan enkä maistele erikseen. Kuvailisin avomaatomaattejani punaisiksi perustomaateiksi, mutta kyllä ne ovat paljon aromaattisempia kuin markettien tomaatit.
*    *    *    *
Koska härmä tuhosi pääosan viljelmistäni, en raportoi tämän kesän tuloksista enempää. Tästä tuli minulle tomaatinkasvatuksen suhteen pitkälti välivuosi.

Nyt toimin kaikin tavoin niin, että ensi vuoden kasvatus pääsee alkamaan täydellisen puhtaalta pöydältä. Ei ikinä enää vieraita taimia omien taimien sekaan! Niistä se saastutus ja tuho tuli.
Härmästä huolimatta muutamat runkotomaatit ovat jaksaneet punnertaa satoa, esimerkiksi nämä kauniit raidalliset!







6 kommenttia:

  1. Kiitos tästä 'turnajaisten'raportista. Ikävää todella kuulla härmän häijystä :-( Onneksi sentään olet saanut jotain satoa, voimia kasveillesi vielä loppusesongin rutistukseen.

    VastaaPoista
  2. Voisi ensi vuonna sijoittaa jonnekin tuota Early Tananaa, suomalaisen taustan takia... Kiitos vain infopaketista, tieto ansaitsisi levitä laajemmin. Jos maku ei ole henkeäsalpaava, niin 'raikas' on hyvä ominaisuus.
    Oma heikkouteni on Itä-Euroopan eri lajikkeet, niitä on kasautunut aivan liikaa. Tajuan jo, etten tarvitse kymmentä erilaisia pinkkiä determinanttia.. ei maku niissä niin erilainen ole :) Itse asiassa determinantit eivät aina edes jää pieniksi, niillä saattaa kokoa ja tuuheutta venähtää paljonkin.
    Nyt taas sorruin oransseihin determinantteihin Venäjältä (...), saa nähdä ensi kesänä, kuinka siistejä ja kompakteja ovat..

    VastaaPoista
  3. Muuten, onko tuo mainitsenasia Jantarnoi 53 pensas?
    Itse kasvatin nyt keltaista venäläistä nimellä Amber Colored, alkukielellä Yantarni (meripihka..) Valitettavasti maku oli aivan vetinen, syy tietty olosuhteissa ja runsaassa kastelussa...Kooltaan oli kyllä sopivan matala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jantarnoi on pensas, ja tuo Amber Colored kuulostaa ihan samalta. Nimeä olen nähnyt ainakin parilla eri tavalla kirjoitettuna: Jantarnoi/ Yantarnoi, ja paikoin nimen yhteydessä on vielä tuo numero 530. Aion ensi keväänä taas kylvää sitä, koska olen vähän kyllästynyt siihen tosiseikkaan, että avomaantomaatit ovat melkein kaikki niitä peruspunaisia. Keltainen on mieluisa poikkeus, ja minusta sen maku on ihan ok - ei tosin enempää.
      Muuten, kun osallistuin vuosi sitten Avoimet puutarhat-tapahtumaan, vieraina kävi eläkkeellä olevia puutarhatutkijoita Piikkiön Yltöisistä, pariskunta. Rouva kysyi jossain vaihessa: "Onko sulla täällä Meripihkaa kasvamassa?" Kun näytin silloisen taimen, hän kertoi, että joku tutkija salakuljetti Meripihkan siemeniä Leningradista Suomeen 1970-luvulla, ja sen jälkeen sitä piti aina kasvattaa siellä Piikkiössä.

      Poista
    2. Nyt kun googlasin asiaa, varmistui, että samoja ne ovat. Yleisempi kirjoitusasu on Jantarnyi/Yantarnyi. En tiedä, mistä tuon o:n olen tokavikaksi kirjaimeksi napannut.

      Poista