Niin kuin aiemmin kerroin, tomaattiviljelmilleni, etenkin
kasvihuoneisiin, iski kesäkuun alussa härmä, mutta se säästi pitkään suoraan kylmälavoihin
istutetut kasvit. Vasta ihan viime viikkoina on lavojenkin kasveissa näkynyt
härmäisiä ja kuihtuvia lehtiä. Tauti ilmeni niissä kuitenkin hyvin myöhäisessä
vaiheessa, tilanteessa, jossa pensaiden sato oli jo lähes valmis, joten lehtien
väheneminen ei tunnu enää haittaavaan sadon kypsymistä.
Kylmälavoissa kasvaa noin 30 eri lajiketta. Kaikki ovat punahedelmäisiä.
Hiukan harmittaakin, etten kylvänyt venäläistä aikaista 'Jantarnyi 530'
-lajiketta, jonka tomaatit ovat vaihteeksi raikkaan keltaisia.
Testattavana on ollut 10 venäläistä avomaalajiketta, matalaa
pensasta, joita olin bongannut jaroslavlilaiselta aikaisten lajikkeiden
suosituslistalta ja siemeninä ostanut virolaisesta Seemnemaailmasta. Nämä käsiini
saamani lajikkeet ovat ’Amur Shtamb’, ’Belyi Naliv’, ’Benito F1’, ’Don Juan’, ’Grushovka’,
’Krainy Sever’, ’Maksimka’, ’Sanka’, ’Valentina’ ja ’Vzryv’.
Jaroslavlin suosituslistan avomaatomaattien siemenpussit. |
Päätulos venäläisten aikaisuuskisassa on tämä: Venäjä hävisi Amerikoille.
'Prairie Firen' tomaatit alkoivat punoittaa jo heinäkuun puolivälissä. Kuva on otettu 17.7. |
'Oregon Spring' on satoisa ja melko aikainen amerikkalainen. |
Venäläisistä aikaisimpia olivat ’Beliy Naliv’, ’Sibirskiy Skorospelyi’, 'Sibirjak’ ja ’Nevas’, joista kolme viimeksi mainittua eivät olleet Jaroslavlin listalta.
'Sibirski(y) Skorospelyi' on tänäkin vuonna hyvässä vedossa. |
Jaroslavlin listan lajikkeista kiinnostavimpia ovat hauskan pitkulaisen muotonsa takia lajikkeet ’Sanka’ ja ’Valentina’, mutta ne ovat 2-3 viikkoa perässä kärkijoukoista.
'Valentinan' muoto on hauska. Punainen se on; raakile irtosi vahingossa. |
Toivoin paljon lajikkeelta ’Vzryv’ (= räjähdys), koska
löysin siitä kehuvia kirjoituksia Venäjältä, mutta en ole saanut tähän mennessä
siitä vielä yhtään kypsää hedelmää. Se tosin saattaa johtua siitä, että yksilö
on lavassa takarivissä, hieman varjon puolella.
’Grushovka’, ’Maksimka’ ja ’Sanka’ kasvoivat lavassa aivan
paraatipaikoilla, suorassa kaakonpuoleisessa auringonpaisteessa, mutta ne
olivat ainakin kaksi viikkoa perässä aikaisimpia amerikkalaisia. Aivan surkea
esitys venäläisistä oli ’Don Juan’ – ei vielä yhtään kypsää hedelmää.
Mannertenvälisen kisan ulkopuolelta norjalainen ’Norderås
Busk’ näyttää olevan jatkuvatuottoisempi kuin monet muut pensaat. Se kasvattaa
toista ja kolmatta kerrosta raakileita, kun pensastomaatit tyypillisesti
antavat satonsa kerralla.
Norjalainen 'Norderås Busk' aikoo vielä jatkaa hedelmien muodostamista. |
* * * *
Oman ryhmänsä puutarhassa muodostivat Alaska-teemaiset
’Early Tanana’, ’Kallio’, ja ’Alaska’.
’Early Tanana’ on noin 70-senttinen tanakka pensas, johon raakileita muodostui hyvin aikaisin. Maultaan ’Early Tanana’ oli pieni pettymys: Rakenne on kiinteä ja kovakuorinen – kuori on ehkä turhankin kova. Makeutta puuttui, ja makua voisi kuvailla ehkä sanalla raikas.
’Early Tanana’ on noin 70-senttinen tanakka pensas, johon raakileita muodostui hyvin aikaisin. Maultaan ’Early Tanana’ oli pieni pettymys: Rakenne on kiinteä ja kovakuorinen – kuori on ehkä turhankin kova. Makeutta puuttui, ja makua voisi kuvailla ehkä sanalla raikas.
'Early Tanana' on mukavan satoisa ja hedelmä muodoltaan nätti, mutta maku on aika vaatimaton. |
’Kallio’ venyi metriseksi pensaaksi. Senkin maku on mieto.
Sekä ’Early Tanana’ että ’Kallio’ ovat tomaatteja, jotka kannattaa poimia vasta
aivan kypsinä, muutoin ne ovat platkun makuisia.
’Alaska’ osoittautui jopa
150-senttiseksi, monirunkoiseksi pensaaksi, jota on ollut vaikea tukea. Sen maku
on aika lattea. ”Lentotomaatti”, arvioi mieheni. Sekä 'Kallio' että 'Alaska' ovat
selvästi perässä ’Early Tananaa’, mutta niiltä on mennyt voimia korkean puskan
kasvattamiseen.
Aikaisen valmistumisen ja
Alaska-sympatiani takia pidän kuitenkin ’Early Tananan’, ’Kallion’ ja tämän
korkean ’Alaskan’ kylvölistallani jatkossakin. Alaskalaisista ’Polar Baby’
kuulu sinne joka tapauksessa.
MUOKS! Joku kysyi Facebookissa tämä postauksen jälkeen minulta kuvailuja näiden avomaanlajikkeiden mausta. Valitettavasti olen tehnyt erikseen makutestausta vain näistä alaskalaisista. Käytännössä poimin avomaalta tomaatteja sieltä täältä samaan astiaan enkä maistele erikseen. Kuvailisin avomaatomaattejani punaisiksi perustomaateiksi, mutta kyllä ne ovat paljon aromaattisempia kuin markettien tomaatit.
MUOKS! Joku kysyi Facebookissa tämä postauksen jälkeen minulta kuvailuja näiden avomaanlajikkeiden mausta. Valitettavasti olen tehnyt erikseen makutestausta vain näistä alaskalaisista. Käytännössä poimin avomaalta tomaatteja sieltä täältä samaan astiaan enkä maistele erikseen. Kuvailisin avomaatomaattejani punaisiksi perustomaateiksi, mutta kyllä ne ovat paljon aromaattisempia kuin markettien tomaatit.
* * * *
Koska härmä tuhosi pääosan viljelmistäni, en raportoi tämän
kesän tuloksista enempää. Tästä tuli minulle tomaatinkasvatuksen suhteen
pitkälti välivuosi.
Nyt toimin kaikin tavoin niin, että ensi vuoden kasvatus
pääsee alkamaan täydellisen puhtaalta pöydältä. Ei ikinä enää vieraita taimia
omien taimien sekaan! Niistä se saastutus ja tuho tuli.
Härmästä huolimatta muutamat runkotomaatit ovat jaksaneet punnertaa satoa, esimerkiksi nämä kauniit raidalliset!