torstai 9. heinäkuuta 2020

Kääpiöiden anatomiaa


'Dwarf Pink Passion' vaikuttaa lupaavalta lajikkeelta.


Kuten jo ai
emmin olen kirjoittanut, tämän kesän erikoisuuksia tomaattitarhassani ovat kääpiö- eli dwarf-tomaatit, joita on kasvamassa kaksitoista, kaikki eri lajiketta. Kymmenen kasvia on sijoitettu ulos lämpimälle seinustalle, ja kaksi myöhäisemmäksi kuvailtua kasvaa kasvihuoneessa.

Niiden koko on pysynyt alle 1,5 metrissä. Korkein on puolitoistametrinen 'Beauty King', ja matalin vain noin 50 senttiä korkeaksi varttunut ’Dwarf Arctic Rose’. Ne kasvavat paksua vartta, ja lehdistö on tiheää. Englanniksi sitä kuvaillaan sanalla rugosa, joka monelle on tuttu kurtturuusun latinankielisestä nimestä Rosa rugosa. Siis kurttuinen, tiivis lehti.

Kääpiölajikkeen lehti on tiivis ja kurttuinen.
Perinteisen pensastomaatin lehti on
avoinaisempi ja sileämpi.





















Ensimmäiset hedelmät on antanut matalin kasvi, lajike ’Dwarf Arctic Rose’. Siinä jo nimikin viittaa arktisuuteen eli kylmässä pärjäämiseen. No, kesäkuu Turussa oli mittaushistorian kuumin, ja vasta nyt heinäkuussa arktinen ruusu on saanut maistaa Suomen kesän viileyttä ja samalla sateisuutta.

Kaikki ’Arctic Rosen’ tuottamat kolme hedelmää ovat olleet rumia ja epämuotoisia. Vasta seuraavat kypsymässä olevat näyttävät normaaleilta.

'Dwarf Arctic Rose' tuotti hedelmiä ensimmäisenä, mutta ne eivät olleet mitään kaunokaisia.  

Toisena kypsän hedelmän tuotti lajike ’Dwarf Pink Passion’. Tuo hedelmä oli kauniisti sydämenmuotoinen ja nimensä mukaisesti vaaleanpunainen.


'Pink Passionin' hedelmät ovat samalla tavalla sydämen muotoisia kuin
Irman ihmeen. Irma-kuva taustalla on tekemästäni valokuvajulisteesta.


Tutkin tarkemmin ’Pink Passionin’ puskaa. Kasvusto on tiheä ja edestäpäin tyhjän näköinen, mutta se estää näkemästä, mitä on meneillään takana, seinää vasten olevissa kasvin osissa.

Raakileet ovat siellä, ja niitä on oikein mukavasti.




Lupaavan näköinen myös lajike ’Loxton Lad’, joka ei edes piilottele muhkeita raakileitaan. Lajikkeen DTM eli days to maturity -arvo on 70‒75, eli se ei ole kovinkaan aikainen.

'Loxton Lad' vauhdissa. Hedelmistä tulee keltaisia tai keltaoransseja. Loxton on pieni Etelä-Australiassa sijaitseva kaupunki, joka on tunnettu sitrushedelmistään.



Sen sijaan lajikkeet ’Kangaroo Paw’ kolmessa eri värissä (vihreä, keltainen ja ruskea) vaikuttavat aika hitailta. 
Erityisen hitaita ovat 'Rosella Purple', 'Boronia' ja kääpiötomaattiprojektin yksi kantaäiti ’New Big Dwarf’.

No, eipä yhdestäkään avomaan pensastomaatistakaan vielä ole tullut kypsiä tomaatteja. Toisaalta kylvin kääpiöt jo tammikuun lopulla, eli niillä on ollut aikaa enemmän kuin kaikilla muilla, jotka kylvin maaliskuussa.

Siis: jos päädyn ensi vuonna jatkamaan kääpiöiden parissa, kylvettäköön ne samaan aikaan kuin muut lajikkeet, jotta vertailu on tasapuolinen.

Toki nyt ollaan vasta heinäkuun alkupuoliskolla, ja kasvuaikaa on yleensä syyskuuhun saakka. Säät vaan ovat kääntyneet ikävän viileiksi, eikä kunnon lämpöjä ole näköpiirissä. Hiukan avomaantomaatinviljelijää hirvittää... 😬😬😬


'Pink Passion' maistui miedolta ja hedelmäiseltä, mutta löytyi siitä myös hapokkuutta. Otin siemeniä samantien fermentoitumaan.


  *  *  *  *

Kesäkuun yltiöhelteet ja kasvihuoneessa pitkälti yli +30:n nousseet lämmöt aiheuttivat sen, että siellä kukkia on jäänyt paljon pölyttymättä, mikä nyt näkyy tippuvina kukkina ja tyhjinä terttuina.

Joillekin kasveille olen itse aiheuttanut alkuunlähdön vaikeuksia. Kasvatusruukkuihin istutusten edetessä oli nimittäin vaihe, jolloin suosimani Neudorffin rakeinen tomaattilannoite (tänä vuonna nimellä "puutarhalannoite") pääsi loppumaan eikä sitä saanut lähimmästä puutarhakaupasta. Paremman puutteessa lannoitin istuksia tuhkalla ja siskon kanalasta saadulla aidolla kananlannalla. Ja taas tuli liian typpipitoinen cocktail, mihin muutamat tomaatit reagoivat jopa kellastumalla ja juromalla, toiset taas kasvattamalla jättikokoisia lehtiä.

Note to myself: Älä käytä tomaateille ”sitä itteensä”! Sitä on mahdoton annostella oikein!

Vielä pari viikkoa sitten kasvihuone näytti paikoin tomaattien sairasosastolta, mutta nyt ovat kituliaatkin päässeet tasaiseen kasvuun – sen jälkeen, kun otin jopa joistain ruukuista kanankakat pois ja heitin ruusuille. Tomaateille tuli tilalle taas Neudorffia.

  *   *   *   *

Olin sunnuntaina 5. heinäkuuta mukana Avoimet puutarhat -tapahtumassa ja kerroin etenkin kääpiötomaattikokeilustani. Vieraita kävi noin 50, mikä oli enemmän kuin kahtena edellisenä kertana.

KIITOS KAIKILLE KÄVIJÖILLE! PÄIVÄ OLI ANTOISA! 


Kerroin puutarhapäivän kävijöille etenkin kääpiötomaateista, joiden kylttirivi näkyy ihan kuvan vasemmassa reunassa. Koska en huomannut kysyä lupaa kuvan jakoon somessa, päädyin näihin iloisenkeltaisiin kasvoihin.






4 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Jopas on vaikka millaista tomskua! Minulla on neljä erilaista tomskua kasvamassa ja pieniä vihreitä palleroita lupaavasti pukkaavat. Saa nähdä punastuvatko ajan myötä. Hienosti on ollut porukkaa Avoimet puutarhat-tapahtumassa luonasi! Olisi ollut todella kiinnostavaa käydä luonasi ja kuulla, kun kerrot kääpiötomaateista. Tällaiset tapahtumat on kyllä tosi kivoja, niin pääsee näkemään erilaisia puutarhoja. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, nyt aurinkoa oikein tarvittaisiinkin, mutta ensin pitää kuulemma lusia alta pois yksi heinämyrsky. Toivottavasti sinun ja minun tomaatit ehtivät tässä ailahtelevassa Suomen suvessa. Kesänjatkoja!

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas kivasta blogijutusta! Mun mies nauraa mua, että tomaatista on tullut ykkösvastustaja puutarhastelussa. Sain sinulta keväällä siemeniä - olin valinnut lajikkeita, joiden piti olla nopeita siemenestä hedelmäksi ja pärjätä Suomen suvessa. Valtavaa satoa ei ole tullut, mutta olen päässyt maistelemaan Vartoa, Early Tananaa, Stupicea, 42 Days:ta ja Matoa. Mitä tuo siementen fermentoiminen nyt tarkoittikaan? Itse otin siemeniä talteen, huuhtelin ja annoin kuivua. Menikö ollenkaan oikein?
    Kesäterveisin Diana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos varhaista satoa on tullut. Suoraan kuivaamallakin voi siemeniä otta talteen. Fermentoimalla niistä tulee yhtä siistejä kuin kaupan siemnenpusseissa. Fermentointi on eräänlaista käyttämistä.
      Sonja Lumme antaa siihen hyvät ohjeet tässä Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa:
      "Lumme kertoo käsittelevänsä siemenet fermentoimalla aina, kun siihen on mahdollisuus.
      Fermentoinnissa kypsä tomaatti huuhdellaan ennen käsittelyä huolellisesti. Sitten hedelmä halkaistaan ja siemenet kaavitaan tai puristetaan lasitölkkiin.
      Mukaan on hyvä saada mahdollisimman paljon hedelmämehua. Neste on tärkeää fermentoitumiselle. Jos sitä ei saa hedelmästä riittävästi, voi lisätä vähän vettä.
      Tölkki peitetään löyhästi kannella ja seoksen annetaan fermentoitua lämpimässä, mutta ei aurinkoisessa paikassa 3–5 vuorokautta. Tölkkiä ravistellaan pari kertaa päivässä. Voimakas haju ja pinnalle muodostuva valkoinen kasvusto kuuluvat asiaan.
      Fermentoituneessa massassa käyttökelpoiset siemenet ovat pohjalla. Ne huuhdellaan juoksevan veden alla ja niistä poistetaan mahdolliset hedelmänrippeet.
      Huuhdellut siemenet kuivataan paperilla noin 5–7 vuorokautta. Kuivat siemenet varastoidaan paperipussiin, jonka päälle kirjoitetaan lajiketiedot ja keräysaika. Tietoja voi olla myös hedelmän koosta ja muodosta sekä lajikkeen kasvutavasta.
      ”Tomaatin siemenet säilyvät kuivassa hyvin. Olen kasvattanut kymmenenkin vuotta vanhoja siemeniä”, Lumme sanoo."

      LÄHDE
      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/n%C3%A4in-saat-hyv%C3%A4n-tomaatin-siemenet-talteen-siementen-fermentoiminen-kannattaa-1.204240

      Poista