Härmä häijynä

Kesäkuun 11. päivänä havaitsin, että tomaattiviljelmilleni oli iskenyt härmä. Tauti oli puhjennut tilanteessa, jossa olin kesäkuun alussa siirtänyt mahdollisimman paljon tomaattikasveja kasvihuoneeseen hallaöiltä suojaan. Varsinaisten kasvihuonetomaattien sekaan oli siis noin viikon ajaksi sullottuna myös ruukkuihin istutettuja avomaantomaatteja. Kasvit oli kasteltu liian hyvin, enkä älynnyt tuulettaa riittävästi, koska ilmat olivat vaihteeksi viileät.

Alalehtiin oli ilmestynyt runsaasti valkoisia härmälaikkuja, ja pian laikut muuttuvat ruskeiksi. Lopulta kokonaisia lehtiä kuihtui. Googlen kuvahaut varmistivat, että härmäähän se, englanniksi powdery mildew, mikä viittaa tämän taudin puuterimaiseen ulkonäköön.

Ensin alalehtiin tulee valkoisia puuterimaisia pilkkuja, sitten puuterikohdat lakastuvat ruskeiksi, ja lopulta koko lehti voi kuolla. Kuvasarjassa ei ole sama lehti vaan eri vaiheessa olleita lehtiä. 

Ryhdyin karsimaan härmäisiä alalehtiä pois. Karsiminen hirvitti, koska tiedän, että tomaatti tarvitsee lehtensä yhteyttääkseen eli tuottaakseen uutta kasvua ja hedelmiä. Lehtiä pitäisi olla parikymmentä. Noin kymmenessä kasvissa sairaita lehtiä oli niin paljon, että päädyin heittämään koko kasvin kompostiin. Väljensin kasvustoja kantamalla ulos sellaisiakin lajikkeita, joiden kasvupaikkasuositus on kasvihuone. Vähensin kastelua ja lisäsin tuuletusta.

Sydän syrjällään tutkin, onko härmä edennyt avomaalle. Ei sentään. Kylmälavoihin istutetut noin 30 tainta sekä amppelitomaatit ovat kunnossa mutta n. 50 kasvihuoneessa ollutta sairastui, osa vain lievästi, osa pahoin.

Ryhdyin googlailemaan, minkälaisia keinoja on härmää vastaan. Ammattiviljelmillä yhtenä lähtökohtana on valita viljelyyn vain härmäresistenttejä lajikkeita. Minä taas harrastalijana haluan jatkossakin valita viljelyyn ihan mitä lajikkeita tahansa! Ammattiviljelmillä yksi keino on kasvihuoneiden rikitys ja kasvisuojeluaineiden käyttö. Minulla ei ole mahdollisuutta eikä lupaa kumpaankaan.

Harrasteviljelijöitä neuvotaan yleisimmin suihkuttamaan härmään saastuneita kasveja erilaisilla soodaliuoksilla. Sekoitussuhteita löytyy monenlaisia. Päädyin tällaiseen ohjeeseen.

Olen nyt pari kertaa suihkutellut kaikki lehdet läpi tällä soodaliuoksella. En pidä siitä, että ohjeessa on mäntysuopaa, koska kasveissa on jo isoja raakileita, joiden valelu mäntysuovalla ei varmaankaan paranna makua. Olen kyllä huuhdellut raakileet ruiskutusten jälkeen. Joka tapauksessa seuraavan torjunnan teen tällä amerikkalaisella ohjeella, jossa ei ole nimeksikään saippuaa.

Kaikki tämännäköiset lehdet on nyt karsittu pois.

Nyt näyttää jo paremmalta. Jäljellä olevat kasvit pukkaavat latvukseen uutta lehteä ja kukkia, mutta toki ne ovat lehtien vähenemisen takia heikompia kuin ennen. Saa nähdä, pysyykö härmä poissa; pian opin sen luonteesta senkin. Torjuntaa pitää ilmeisesti jatkaa koko kasvukauden, kerran viikossa, joten aikamoinen vaiva ja harmitus tästä nyt tuli.

*    *    *    *    

Mistä tartunta on tullut, kun taimikasvatus on tapahtunut ihan puhtaissa ympäristöissä, sisätiloissa, uusissa kylvömullissa?

Epäilen tartunnan lähteeksi neljää eräältä kaupalliselta viljelmältä huhtikuussa saamaani tomaatintainta, jotka alkoivat kevään mittaan voida huonosti. Niissä ei näin jälkikäteen muistellen näkynyt härmälaikkuja, mutta lehdet kuivuivat alhaalta alkaen pikku hiljaa ruskeiksi, jolloin karsin niitä pois. Arvelin huonovointisuuden johtuvan siitä, että jouduin kylmän kevätsään vallitessa pitämään kasveja edelleen sisätiloissa, joihin valoakin osuu liian vähän. Oletukseni on nyt, että ne ovat kantaneet härmää mutta lajikkeet ovat olleet härmäresistenttejä - niin kuin ne kaupallisilla viljelmillä ovat - joten ne ovat hieman pystyneet härmää vastustamaan.

Tämän selityksen vahvistaa siskoni kokemus: Hän otti yhden kauppapuutarhalta saamistani kasveista, ja havaitsi, että sekin alkoi voida huonosti. Sen takia sisko piti sitä ulkona erillään muista taimistaan. Kun hän sitten viileänä jaksona meni siirtämään sen kasvihuoneeseensa, siellä olleisiin kasveihin alkoi tulla härmää.

Tässä minulle tärkeä oppi: ei koskaan taimikasvatusvaiheessa vieraita kasveja omien taimien sekaan!

  *    *    *    *

Mitä härmä oikein on? Tämän Viherpihan artikkelin mukaan valkoharmaita, jauhemaisia laikkuja tai värjäytymiä aiheuttava härmä ei ole vain yksi tautilaji, vaan se käsittää useita sienilajeja, joilla on samanlaisia ominaisuuksia. Härmällä on useita isäntäkasveja: on heiniä, vaahteroita, kukkia, kuten ruusuja, ja sitten hyötykasveista etenkin kurkku, herne, mansikka ja tomaatti.

Suomalaiset nettilähteet ovat erimielisiä siitä, iskeekö härmä sateisina ja kylminä vai kuivina, lämpiminä kesinä. Ehkä toiset lajit iskevät kylmässä, toiset kuumassa. Toukokuu oli Turussa ainakin kuiva ja kuuma, minkä päälle aiheutin niille viileän ja kostean jakson kasvihuoneessa hallaöiden uhan aikaan. 

Härmä leviää suvullisena tai suvuttomana itiönä ilmavirtausten mukana kasvilta toiselle. Härmäsieni iskee usein nuoriin kasvinosiin ja varsinkin voimakkaasti lannoitettuihin kasveihin.

Vähäisestä härmästä ei ole aina kasvulle haittaa. Pahimmassa tapauksessa kovin härmöittynyt kasvi voi kuitenkin menehtyä.

*    *    *    *

Jaoin härmäharmini Intohimoa tomaatit -ryhmän Facebook-sivulla ja sain mahtavasti tukea ja vinkkejä. Tässä niistä poimintoja:

-         Ovet ja tuuletusluukut auki! Viileä hyvin tuulettuva kasvihuone on öisin parempi vaihtoehto kuin kostea hautomo. Tehokas lämminilmapuhallin puhaltamaan.

-        Härmäsaastunnan iskemisen jälkeen taantunut kasvi on herkempi kaikille muille kasvitaudeille, joten kannattaa antaa nokkoskäytevettä toipumiseen. (Nyt on nokkosvedet muhimassa!)

-        Härmän torjuntaan kasvihuonemansikalle on olemassa biologinen torjunta-aine Serenade, joka toiminee muillakin kasveilla.

-        Puolukka- tai valkosipulilitkua sumutinpulloon. (Puolukkamehulla sumuttelun vahvisti myös tuttu puutarhuri.)

-        Neuvottiin myös siirtämään härmäiset kasvit pois huoneesta heti, kun härmää ilmenee. (En tehnyt näin, koska melkein kaikissa kasvihuoneen kasveissa sitä on.)

Englanninkielisten nettilähteiden mukaan härmästä on eri lajeja, jotka esiintyvät eri lämpötiloissa. Kaikki suosivat kosteutta. Maailmalaajuisesti tomaatin härmää esiintyy eniten lämpimissä, kuivissa ilmastoissa – jota Turun alkukesä näköjään apinoi.

Härmään sairastunut tomaattikasvi tuottaa vähemmän ja pienempiä tomaatteja kuin terve, eivätkä hedelmät maistu yhtä hyviltä kuin terveiden kasvien sato.

Rikityksen ja soodaohjeiden lisäksi lääkkeeksi mainitaan useissa lähteissä mm. neem- ja jojoba-öljyt. Jos härmää esiintyy lähiseudulla, kehotetaan suihkuttamaan keskikesästä lähtien viikoittain omat tomaattikasvit ennaltaehkäisevästi sekoituksella, jossa on yksi osa maitoa ja viisi osaa vettä.

Erään lähteen mukaan sairaiden lehtinen poistaminen ei olisi mahdollinen keino hallita härmää, sillä silloin kun valkoisia laikkuja näkyy, itiöiden leviäminen laikuista on jo alkanut ja lehteä poistettaessa itiöt leviävät entistä tehokkaammin ja saastuttavat muita lähistön kasveja.

Kasvikierto ei estä härmää, koska härmä ei elä maassa vaan isäntäkasvissa. Hyvä uutinen tätä myöten on se, että härmä ei talvehdi kasvijätteessä.

  *    *    *    *

Onneksi viljelmälläni tapahtuu muutakin kuin taistellaan härmää vastaan. Ensimmäiset tomaatit alkavat kypsyä! 

Ensimmäisenä punoittaa ruukussa seinustalla kasvava pensastomaatti 'Benewah'. 'Ida Gold' kellastuu niin kuin

pitääkin. Molemmissa kasveissa on ollut härmäisiä lehtiä.

Tämän kauden silmäterä, Alaskassa sikäläisiin oloihin jalostettu 'Early Tanana' tuntuu viihtyvän hyvin Suomen Turussa. Sen raakileet ovat hauskan muotoiset.

'Early Tanana', suoraan Alaskasta.

Isoimmaksi on pullistunut avomaanlajike ’Cold Set’ kasvilavassa – ei härmää. Erittäin lupaavilta näyttää myös kasvilavan 'Oregon Spring'. Kootusti näyttää siltä, että avomaan aikaisuuskisaa johtavat amerikkalaiset lajikkeet ennen venäläisiä. Venäläisistä pulskimmilta näyttävät lajikkeet 'Sibirjak' (ruukussa) ja kylmälavassa 'Vrzyv' ('Räjähdys') sekä 'Valentina'.

'Sibirjak' pullistelee raakileista.

'Cold Set' -kasvin "esikoisen" läpimitta on

liki 8 senttiä.

Tsekkiläislajike 'Stupicessa' on

tänäkin kesänä mukavasti raakileita.

'Friesjen' siemeniä sai Livonsaaren osuuspuutarhurilta.

Se on voimakaskasvuinen ja näköjään härmänkestäväkin.

   

Vihreästä punaiseksi

Tästä tuli nyt kesä, jolloin suotuisimmillakin kasvuvyöhykkeillä iso osa avomaantomaateista jää raaoiksi. Onneksi niitä voi jälkikypsyttää. Mutta kenen neuvojen mukaan? Ohjeissa on eroja.

Jälkikypsytysohjeiden vertailussa katsahdan ensin Alaskaan. Siellähän nimenomaan usein käy niin, että kasvukausi loppuu kesken. Alaskan Fairbanksin yliopiston tutkija Julie Cascio on koonnut ohjeet vihreiden tomaattien kypsyttämiseksi, ruuaksi valmistamiseksi ja säilömiseksi. Olen kääntänyt ohjeita suomeksi ja esittelen niitä seuraavassa.

Cascio perustelee vihreidenkin tomaattien käyttämistä sillä, että niissä on kuitenkin paljon kaliumia sekä A- ja C-vitamiineja ja ne ovat vähäkalorista evästä, joten miksi heittää hukkaan!

Ohje menee näin: Poimi raakoja tomaatteja vain elinvoimaisista kasveista, sillä heikkokuntoisten runkojen raakileet todennäköisemmin mätänevät. Kun pakkaset uhkaavat, poimi parhaista talteen kypsät ja ”kypsänvihreät” tomaatit. ”Kypsänvihreällä” Cascio tarkoittaa täyden koon savuttaneita mutta vielä punastumattomia tomaatteja. Kermanväriset raidat tai juovat kukkapohjassa ovat sellaisen hyviä tunnusmerkkejä. Pinta on jo vähän pehmennyt eikä helposti hajoa tai rypisty, kun kokeilet kynnellä.

Liian raakojen tomaattien takia ei kannata vaivautua. Ne tunnistaa siitä, etteivät ne ole vielä kehittäneet sisäänsä hyytelöä ja niiden siemenet ovat pehmeitä ja valkoisia ja lähtevät helposti irti. Saattaa niistä viikkojen mittaan joku kypsyäkin, mutta se kestää pitkään ja moni tomaatti sitä odotellessa näivettyy. Tuloksena on huonosti värittynyt, kovapintainen ja huonolaatuinen hedelmä.

Vihreät tomaatit kannattaa korjata terttuina tai kantoineen. Mitä nopeammin poimimasi tomaatit jatkokäsittelet, sitä parempi.

Kypsytys

1. menetelmä: Ota tomaattikasvi irti juurineen ennen pakkasia. Ripusta se autotalliin tai muuhun tilaan, jossa lämpötila on yli +10 astetta. Siellä hedelmät kypsyvät pikku hiljaa.

2. menetelmä: Korjaa tomaatit ennen pakkasia. Huuhtele ja kuivaa ne ennen varastointia. Voit kääriä jokaisen kypsänvihreän tomaatin erikseen paperiin tai varastoida käärimättä. Nopeimmin tomaatit kypsyvät 18 - 21 asteen lämpötilassa. Jos kypsytyslämpö on n. 16 astetta, tomaateista tulee kiinteitä ja ne mätänevät vähemmän, mutta prosessi kestää pidempään. Korkea ilmankosteus estää nahistumista. Valoa ei tarvita.

Tarkista tomaatit muutaman päivän välein. Poista kypsät ja ne, joissa on mätänemisen merkkejä. Varastoi sen jälkeen kypsät tomaatit viileässä, mutta ei kuitenkaan alle 10 asteessa. Näin ne voivat säilyä kuukaudenkin. Yleisestikin tomaatit säilyvät parhaiten +13 - 16 asteessa - eli ei jääkaapissa.

Monissa suomalaisissa ohjeissa kehotetaan yksinkertaisesti peittämään raakojen tomaattien astia pyyhkeellä, pitämään se huoneenlämmössä ja panemaan sekaan omena tai banaani, josta erittyy tomaatin kypsymistä kiihdyttävää etyleeniä. Alaskalaisohjeessa ei vauhditushedelmistä puhuta mitään.

MUOKKAUS! Biologi Leena Luoto huomautti tämän postauksen julkaisun jälkeen, että jos tomaattien kypsymistä kiihdytetään ulkopuolisella etyleenilähteellä, kuten omenalla, voi lopputulos olla laadultaan huonompi kuin silloin, jos tomaatti saa kypsyä omaan tahtiinsa.  Hänen ohjeensa on: ei omenaa, viileä paikka ja löysä muovipussi. Ja jos mahdollista hedelmät kiinni tertuissa.
Edelleen: Vuosikymmenien ajan osa suomalaisista tomaattipuutarhureista on jälkikypsyttänyt raakileita täysin vastakkaisella ”valotuksella” eli pitämällä niitä ikkunalaudalla päivänpaisteessa. Esimerkiksi Erik Lindgrenin 1874 ilmestyneessä kirjassa Kyökkikasvit, joka sisältää kaikkien aikojen ensimmäisen suomenkielisen ohjeistuksen tomaatin viljelyyn, neuvotaan näin:

”Wähemmän kypsyneet hedelmät valmistuvat huokeasti jälkeen päin, jos pannaan päiväiselle paikalle kasvi- tai asuntohuoneeseen; vähemmän tuleentuneet hedelmät käytetään kypsymättöminä.”

Lindgren neuvoo sitten, miten vihreimmistä raakileista valmistetaan pikkelsiä ja hilloa.

Menetelmiä vertaillessa tulee väistämättä mieleen, onko tomaatin jälkikypsyttämisessä olennaisinta sittenkin vain aika. Vähän niin kuin flunssan potemisessa: voit hoitaa sitä monin eri tavoin, mutta viikon sen aina vie.

Kypsyvät ne näinkin. Munakenno kuitenkin sanelee tähän menetelmään sopivien tomaattien koon. 

Itse kypsyttelen tomaatteja nyt kotonani koemielessä hyvin monen menetelmän mukaan. Pieni erä on huoneenlämmössä kananmunakennoissa, siis pimeässä ja lämpimässä. Suurempi osa on laakeissa astioissa, joissa on lisänä jokunen omena ja päällä keittiöpyyhe.

Olen poiminut muutaman lajikkeen raakileet yhteen astiaan, jotta voin samalla tehdä havaintoja syyskuussa viljelmille ikävästi iskeneen tomaattiruton etenemisestä. Esimerkiksi rutto mustasi hieman 'Jantarnyi'-pensastomaatin lehtiä muttei nähdäkseni edennyt vielä kypsiin hedelmiin ja raakileisiin. Pari päivää sitten poimin 'Jantarnoista' sisälle kaikki raakileet ja kiskoin pensaan maasta. Nyt jälkikypsytysvaiheessa tarkkailen nimenomaan siitä astiasta, ilmeneekö näissä hedelmissä ruttoa. Kysymys kuuluu: onko lehdissä ilmenevä rutto heti hedelmän kuolemantuomio? Ensi havainto on, että ruttoa ilmestyy osaan raakileista muttei kaikkiin.

'Jantarnyin' kypsytyskorista on pitänyt poistaa muutama ruttotartunnan saanut raakile (3 kappaletta oikealla). Ja tuo vihreä tuossa keskellä on omena.

Upeasta ’Silvery Fir Tree’ -pensaasta en saanut yhtään kypsää hedelmää, ennen kuin rutto iski lehtiin. Poimin raakileet jälkikypsytykseen, mutta vähä kerallaan olen joutunut heittämään niitä pois. Rutto oli siis edennyt jo hedelmiin, vaikkei sitä poimintahetkellä näkynyt.

Yksikään 'Silvery fir tree' -pensaan hedelmistä ei ehtinyt punaiseksi pensaassa. Poimin ne pois oransseina ja vihreinä, koska rutto oli jo iskenyt pensaan lehtiin. Osa raakileistakin on saanut ruttotartunnan, mikä on ilmennyt kypsyttelyn edetessä. Tämän verran raakileita on enää jäljellä.

Toistaiseksi minulla on kypsyteltävää hyvin vähän, koska pääosa tomaateista on vielä kasvamassa. Turussa ei ole ollut vielä yhtään hallayötä; minimi on ollut +2. En ole jaksanut suojata ulkona olevia tomaatteja enää mitenkään. Olen siirtänyt kasvihuoneeseen lämmittelemään niin paljon ruukkuja ulkoa kuin mahtuu. Kasvihuoneesta onkin vielä aika lailla satoa odotettavissa, varsinkin kun tulossa on jonkin sortin takakesä.

Kasvihuoneesta on tulossa vielä monenlaista tomaattia, kunhan aurinko tulee esiin. 

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira varoittelee raakojen, vihreiden tomaattien ruuaksi käyttämisestä. Eviran mukaan vihreissä perunoissa ja raaoissa tomaateissa on lievästi myrkyllisiä glykoalkaloideja; perunassa niitä kutsutaan solaniiksi ja tomaatin tomatiiniksi. Suurina annoksina ne aiheuttavat kitkerän sivumaun ja ovat terveydelle haitallisia. Ne voivat aiheuttaa vatsa- tai suolistokipua, ripulia, oksentelua ja hermosto-oireita. Niinpä vihertyneitä perunoita tai raakoja tomaatteja ei suositella käytettäväksi ravintona. Keittäminen ei glykoalkaloideja tuhoa, Evira muistuttaa.

Itse ajattelen, että kyse on annoksesta. Jos nyt keittäisin pikkelsiä vihreistä tomaateista ja söisin sitä silloin tällöin, tuskin olisin kovinkaan suuressa vaarassa.

Mielenkiintoista on, että näistä myrkyistä saatetaan tutkimusten mukaan löytää lääkkeitä. Tomatiinin on havaittu alentavan veren kolesterolipitoisuutta, ja tietyt glykoalkaloidit pystyvät estämään syöpäsolujen kasvua. Perunankuorten glykoalkaloidit sopivat ilmeisesti syöpälääkkeisiin! 

http://www.mtt.fi/julkaisut/mttelo/MTTELO_2_2008.pdf
https://yle.fi/uutiset/3-9227477

*    *    *    *

Alaskan Julie Cascio ei puhu vihreiden tomaattien myrkyistä mitään, vaan esittelee lukuisia reseptejä, joiden pääraaka-aine on vihreät tomaatit. Poimin tähän hänen paistettujen vihreiden tomaattien ohjeensa – jota en itse ole vielä ehtinyt testata.

0,8 dl vehnä- tai maissijauhoja
1 teelusikallinen suolaa
1/8 teelusikallista pippuria
1 muna ja teelusikallinen vettä
4-6 tomaattia leikattuna vaakasuunnassa 1,3 senttiä paksuihin viipaleisiin
kasviöljyä paistamiseen

Puoli tuntia ennen tarjoilua sekoita jauhot, suola ja pippurit laakeassa astiassa. Vispaa muna kevyesti vesitilkan kanssa. Dippaa tomaattiviipaleet molemmin puolin ensin munaan ja sitten jauhoihin.

Lämmitä kaksi ruokalusikallista öljyä laakeassa paistinpannussa keskilämmöllä. Kun vesitippa öljyyn pudotettuna sihahtaa, paista tomaatit muutama kerrallaan, kunnes ne ovat kullanruskeita. Valuta talouspaperin päällä. Lisää tarvittaessa paistamisen edetessä öljyä. Tarjoa heti!