Näytetään tekstit, joissa on tunniste rutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rutto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2024

Kesän 2024 tomaatit – herkku vai huti?

Rakastan tätä värien kirjoa!

Mikä tomaattikesä! Ja sääennusteiden mukaan se jatkuu edelleen.

Elokuu ei ainakaan täällä lounaisessa Suomessa ole tuonut katkosta heinäkuussa alkaneeseen muhkeaan sadontuottoon. Neljä kasvia tosin olen poistanut ruttoisten hedelmien takia, mutta tartunnat ovat – kop-kop! – rajoittuneet niihin, ehkä kuivan sään takia. Moni hurjaksi ennustettu saderintama on pyyhkäissyt Turun yli tipauttaen vain pari milliä vettä, joten elokuun sään yleisilme on ollut kuiva.

Sato tomaattitarhassani on suurempi kuin koskaan. On vaikea sanoa, mikä on suotuisien säiden ja mikä voimallisen täristelyn ja lannoituksen ansiota.

Alkukaudesta täristelin kasvihuonetomaattien kukkia useammin kuin koskaan, ja uskon sen vaikuttaneen hedelmien lukumäärään. Heinäkuussa täristelyyn tuli kahdentoista päivän katkos, kun olimme lomamatkalla, mikä näkyy pienenä aukkona sadontuotannon jatkumossa.

Lannoituksen suhteen olen ollut runsaskätisempi kuin aiemmin. Olen jatkanut kaliumvoittoisella kasvihuoneviljelyyn tarkoitetulla tomaattilannoitteella lannoittamista vielä heinä-elokuussa. Heti kun kasviin on tullut lakastumisen ja kellastumisen merkkejä, olen antanut täydennyslannoitusta ja saanut lehdet taas vihreäksi.

Lajikkeita on tänä kesänä kasvamassa noin 60, melkein kaikki itselleni uusia tuttavuuksia.


Huomioita lajikkeista

AVOMAALLA

Ambrosia Orange. Hitaasti kehittynyt kirsikka-
 ja runkotomaatti. K
asvattajan palkitsee
kypsien hedelmien hunajankeltainen 
väri ja
maussa tasapainoinen makean ja happaman
yhdistelmä. Ei ole äkkimakea kuten Sungold F1.
Miinuksena taipumus halkeiluun nyt syksymmällä.














Bing Cherry ja Blue BayouMustia kirsikkatomaatteja, jotka
ovat olleet puutarhan katseenvangitsijoita. Kannan
ympärys jää mustaksi, ja muu osa kypsyy
ruskeanpunaiseksi. Maukkaita!

Italian Roma. Kiinteä, kuivahko ns. pastatomaatti ruuanlaittoon.
Pääsato on nyt vasta tulossa. Vajaa metrinen pensas.




Juliet, kuvassa oikealla, vasemmalla Skorospelka. Juliet on
v
aarallisen rutonarka, koska se sairastui näinkin
hyvien säiden vallitessa. Sitä paitsi sen pääsato oli
kypsymässä vasta nyt elokuun lopulla. Siis: hyödytön lajike.















Pokusa. Satoisin tietämäni punainen kirsikkatomaattilajike.
Kasvoi terassilla eli avomaalla. Makea, kerrassaan ihana!

Sheboygan. Vadelmanpunaiset tomaatit ovat tavattoman
nättejä. Samaa väriä tunnustivat tänä kesänä
sydäntomaatti 
Malinowy Retro ja työkaverilta saatu satoisa
ja vahva Rugby F1. (Yleensä en kasvata hybridejä.)















Roi Humbert. Perinnelajike, joka oli
 mukana puutarhahistoriallisista syistä, mutta
 ei pärjännyt uudemmille lajikkeille. Varsi oli
tavattoman tanakka, mutta jostakin syystä
latvus ruskistui, ja pieneksi jääviä hedelmiä vaivasi
latvamätä enemmän kuin muita.


Alsu, Bohun, Luban (kuvassa), Sultan F1. Hyviä, hieman
erityyppisiä avomaan pensaita. Alsu aikaisin ja
suurihedelmäisin, mutta lopetti aika lailla kerrasta.
Bohun sen sijaan aloittelee kakkoskierrosta.
Lubanissakin on isot hedelmät.
Sultanista huomaa sadon määrässä, että se on hybridi.






















KASVIHUONEESSA

Armenian. Kasvihuoneen upein! Tuotti lukuisia
kelta-oranssi-punaisia puolikiloisia tomaatteja.




BezrazmernyiPukkasi jo elokuun alussa kesän suurimman
möllykän (616 g). Nimi on venäjää ja tarkoittaa
kuvaavasti valtavaa, suunnatonta.


Cherokee Lime Stripes. Ruskealla pohjalla
limenvihreitä raitoja. Maku erinomaisen raikas.













Orange Banana on tuottanut heinäkuusta lähtien tasaiseen
tahtiin
kellanruskeita kiinteitä, pitkulaisia tomaatteja,
joissa on hyvä, 
tasapainoinen maku.












Tigrino. Miksiköhän Seklos-siemenfirma myy oikein
kuvallisessa paperipussissa näin huonoa lajiketta?
Isot kirsikkatomaatit ovat toki kauniita: ruskean ja vihreän
raidallisia, mutta tomaatin kuori on kova ja
sitkeä ja hedelmä on kypsänäkin kitkerä. Kesän huti!






1884. Hieno perinnelajike, joka tuottaa isoja
punaisia pihvitomaatteja.




















* * *

Tässä päällimmäisiä havaintoja. Seuraavassa postauksessa vertailen tämän kesän amppelitomaattilajikkeita.

Loppukevennyksenä tämä silmällinen Italian Roma -tomaatti, jonka olen nimennyt Vaanijatomaatiksi. HUH!