sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Kaisa, Kuusaa ja Kuravedet

Onnea on oma taimihuone, jonka voi varustaa kummallisilla kasvilamppuvirityksillä ja jota voi tuulettaa ilman, että kukaan talon asukkaista palelee. 

Koittaa se kevät tänäkin vuonna, huolimatta Ukrainan sodan tuomasta ahdistuksesta ja talven tunnun pitkittymisestä. Tätä kirjoittaessani pyryttää ja paistaa vuoron perään, lämpöä on +3. Eipä paljoa lämmitä, ei.

Olen kylvänyt ja kasvattanut tomaatteja puolihuolimattomasti ja vasemmalla kädellä. Helmikuussa kylvin muutamia pieniä pensaita, kuten 'Bonsai' ja 'Snegirjok'.

'Snegirjokit' ja 'Bonsait' sekä värinokkosia, joihin olen myös vähäsen hurahtanut.


Pääkylvöt tapahtuivat maaliskuun alussa ja viimeiset viime viikolla - kun sain käsiini Kaisan, josta kerron tuonnempana.

Koska siemenkansioissa on yli 500 lajikkeen siemenet ja kasvupaikkoja on noin 70:lle, oli vaikea valita, mitä kylvää tälle kesälle. Paremman puutteessa päädyin mekaaniseen kriteeriin: kylvin ensisijaisesti niitä, joiden siemen on loppumassa tai vähissä, eli niitä, joiden kantaa on nyt viimeinen hetki jatkaa. Käytännössä näistä pitää kerätä syksyllä siemeniä. Niiden lisäksi kylvin täysin sekalaisen sekoituksen itselleni uusia lajikkeita.

Maitopurkkien merkinnät välittävät istutusvaiheeseen tiedon siementilanteesta. 'Blue Pittsistä' oli kylvettäessä jäljellä vain yksi siemen, joten taimi on pidettävä itsellä, sitä ei saa antaa taimia hakeville sukulaisille ja tuttaville. Punainen merkintä 'Alaskassa' tarkoittaa, että sen siementä on syksyllä kerättävä talteen.


Pisimmällä kasvussa on viime syksyn pistokkaasta kasvatettu 'Sungoldin' taimi. Se on toiminut varaskasvattamona eli uusien taimien tuottajana.

Kaikki kasvatus tulee taas tapahtumaan ruukuissa, ja avomaa tarkoittaa lähinnä talon ja kasvihuoneen seinustoja.

Kasvihuoneessa mieluisimpia kasvatettavia ovat erityisesti mustat lajikkeet mutta myös purppuraiset, oranssit, keltaiset – siis muut kuin punaiset, joita tulee riittämiin avomaalta.


KASVIHUONEEN LAJIKKEET

'Bolshoi Limonny'.
Aladdin’s Lamp
Aunt Ruby’s German Green
Black Etiophian
Black Beauty
Black Mamba
Black Opal
Blue Pitts
Blush
Bolshoy Limonny
Brad’s Black Heart
Charlie Chaplin
Cherokee Purple
Fahrenheit Blues
Figiel
Garden Peach
Georgia Streak
Gold Medal
Muddy Waters
Pera d’Abruzzo
Pink Grapefuit
Pork Chop
Primary Colors
Purple Calabash
Purple Russian
Raisin Orange
Strawberry Leopard
Uriburi
Yellow Cazzi Ribbed
Yellow Sugar
Watermelon Beefsteak
White Wonder


AVOMAALLE, RUNKOLAJIKKEITA 

'Black Prince'.
Arielle
Babushkin Sekret
Barry’s Crazy Cherry
Big Sungold Select
Boloto
Black Prince
Emerald Gem
Galina’s
Golden Nugget
Isis Candy
Justyna
Kaisa
Kimberly
Pink Tiger
Sweet Bite


AVOMAALLE, PENSASLAJIKKEITA

'Cold Set'.
Agata
Alaska
Alaska Wonder
Boni-M
Bredskiy Krupnyi
Bush Beefsteak
Cold Set
Cream Sausage
Dulcia
Grosse Lisse
Grushovka
Jagodka
Jurmala
Katrina
Krajova
Kuusaalainen
Legend
Lyana Rozovyi
Marutschka
Mongolian Dwarf
Kuusaalaisen lokerot. Kuva: Hilma Kinnanen.
Peremoga
Prolyco Bush
Polar Beauty
Poranek
Prairie Fire
Raketa
Roter Zwerg
Rozovyi Suvenir
Sheyenne
Sugar Baby
Sultan F1
Sweet Cheriette
Thalalahin 


ERITYISET KIINNOSTUKSEN KOHTEET KESÄLLÄ 2022

Aunt Ruby’s German Green. Heirloom-lajike Greenvillen kaupungista Yhdysvaltain Tennesseestä. Kanta on nimetty Ruby Arnoldin mukaan ja tullut yhdysvaltalaisen Seed Savers Exchangen levitykseen 1993. Tuottaa isoja pihvitomaatteja, jotka jäävät vihreiksi ja maistuvat makeilta ja mehukkailta.

'Boni M'. Tomaattikirjailija Sonja Lumme listasi heinäkuussa 2019 ’Boney M:n’ lupaavan näköiseksi lajikkeeksi. Nimeä kirjoitetaan myös muodossa Boni M, Boni MM ja Bony M. Kokeilen nyt sitten minäkin!

Kaisa. Tapasin Turun puutarhamessuilla viikko sitten eläkkeellä olevan puutarhatutkijan Hilma Kinnasen, joka kertoi Irma Hupilan kanssa vuosikymmeniä ylläpitämästään tomaattikannasta, joka nyt kaipaa uutta kasvattajaa. Kaisaksi nimetty lajike pärjää avomaallakin ja tekee oranssinkeltaisia isoja, kiinteämaltoisia pihvitomaatteja. Kanta tuli Luken tutkijoille aikanaan Puutarha-lehden taannoiselta toimitussihteeriltä, ja tämä oli sen saanut haltuunsa Forssan Kirjapainon työntekijältä, jonka äiti oli vuosikausia tätä tomaattia viljellyt. On mielenkiintoista nähdä, millainen Kaisasta tulee. Lisäksi olen tehnyt tiedusteluja, joiden pohjalta toivon saavani Forssasta tietoa siitä, kuka sitä niillä seuduin on kasvattanut.


Kaisan niska.
Kaisa. Kuva: Hilma Kinnanen.
.

Kuusaalainen. EDIT! Tämä osuus on kirjoitettu uudelleen 11.4, koska sain lisää taustatietoa. Samalla muutin kannan nimen, koska se ei tarkkaan ottaen olekaan Muolaasta (joista olin johtanut nimen "muolaalainen"), mutta kylläkin Kuusaan kylästä. Kuusaalainen liittyy samaan puutarhatutkijaan, Hilma Kinnaseen, kuin Kaisa (edellä).

Hilma Kinnanen kertoo sähköpostissaan, että Kalmin sukuseuralaisia oli elokuussa 2017 matkalla Äyräpäässä ja yöpyi Kuusaan motellissa. "Tomaatteja oli ruokapöydässä sekä päivällisellä että aamiaisella. Aamulla kun teimme lähtöä, Marjatta (Kinnanen, Hilman Antti-veljen vaimo) pyysi motellin emännältä, voisiko hän saada yhden puutarhassa kasvavista tomaateista, ja sai kaksi. Siitä sitten kaivettiin siemenet." - - - "Se on aika myöhäinen, mutta avomaalla olen sitä taimikasvatuksen jälkeen pitänyt ja syksystä riippuen satoa on tullut enemmän tai vähemmän."

Ilokseni Marjatta ja Antti Kinnanen tupsahtivat viime vuoden elokuussa pihaani ja toivat minullekin tämän kiinnostavan kannan, jota nyt sitten on ensi kertaa kylvettynä.  

'Muddy Waters'. Suomeksi mutaiset tai kuraiset vedet. Lajikkeen fantastinen ruskean ja keltaisen sekainen väritys houkuttelee viljelemään, mutta lisäksi näiden tomaattien sanotaan olevan erittäin maukkaita. 

'Praire Fire'. Tämännimisiä lajikkeita on kaksi, mutta hallussani on se, joka on risteytys Sub-Arcticin ja jonkin pihvin välillä. Kyseessä on hyvin aikainen (DTM eli days to maturity vain 55) ja satoisa pensaslajike. Se pärjäsi erinomaisesti kesinä 2001–2004, kun Alaskan yliopiston Fairbanksin koeasemalla vertailtiin lyhyen kasvukauden tomaattilajikkeita. Mukaan otettiin ’Glacier’, ’Kootenai’, ’Moskvitš’, ’Northern Delight’, ’Prairie Fire’, ’Stupice’  ja ’Sub-Arctic 25’. Satoisimmiksi osoittautuivat aika tasaväkisinä ’Prairie Fire’, ’Glacier’, ’Sub-Arctic 25’ ja ’Northern Delight’. ’Moskvitš’ oli selvästi heikoin. ’Prairie Firen’ ja ’Moskvitšin’ hedelmät olivat selvästi suurimpia. Nyt 'Prairie Fire' on kasvamassa siementen keräämistä varten.


'Prairie Fire' - testivoittaja.


'Sweet Cheriette'.
Tämä lajike kiinnitti huomion puolalaisen Pomidorlandian listalla, kun sitä kuvailtiin ”kenties aikaisimmaksi”. Se tuottaa pienenpieniä hedelmiä viikkoa tai kahta ennen kuin muut. Se sopii ruukkuun terassille, jossa hedelmiä voi popsia suoraan pikku puskasta.

Uriburi. Turun kauppatorilla oli myynnissä tämännimistä pastatomaattia. Lajike on todennäköisesti hybridi, jolloin nyt kylvetyistä seuraajista ei tule samanlaisia kuin emostansa - mutta kokeillaan! Googlaamalla selviää, että Uriburi on San Marzano -tomaatti Kaakkois-Sisilista.

Taimihuoneessa vihertää - ulkona ei niinkään.



9 kommenttia:

  1. Kiitos. Vau, mikä kavalkadi eri lajikkeita.
    Evakko tomaatista olisin kysynyt, kun sitä en näistä löytänyt. Saako sitä enää mistään? Yt. Sinikka

    VastaaPoista
  2. Hei olisin kiinnostunut kavattamaan Kaisaa. Olisiko sulla yhtään ylimääräistä siementä /tainta? Voisin hakea, asun aika lähellä Raisiossa. Tetv. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se onnistuu. Lähetä meiliä: ritva.setala@gmail.com

      Poista
  3. No nyt kyllä loksahti leuka alas hämmästyksestä! Mieletön määrä eri lajikkeita kokeilussa. Vau!

    VastaaPoista
  4. Hei. Ihastuin kaisa lajikkeeseen. Googlailin ja aina vaan sinun blogi aukesi. Joten mistä kaisaa saisi ostaa siemenenä? Olisin halukas nimenomaan keltaisia lajeja kasvattamaan koska punainen tuottaa hieman allergia oireita suuhun. Tv. Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kiinnostuit. Kaisahan ei ole varsinainen lajike vaan kanta, joka on saatu Kaisa-nimiseltä ihmiseltä. Sitä ei ole siten missään myynnissä. Mutta toki saat siemeniä minulta. Lähetä yhteystietosi meiliosoitteeseen ritva.setala@gmail.com. Valkoiset lajikkeet voisivat myös olla mahdollisia allergisille. En ole varma tästä, täytyy selvittää.

      Poista
    2. Viestiä laitettu sähköpostiin! Vastausta odottelen 😁

      Poista
    3. Hei, meiliä ei ole tullut. Onko jäänyt esim. piste osoitteen loppuun? Siis ritva.setala@gmail.com

      Poista