Näytetään tekstit, joissa on tunniste takatalvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste takatalvi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. toukokuuta 2017

Raastava kevät

Tänä vuonna ovat olleet oikeassa ne, jotka aloittivat tomaatinkylvöt vasta maaliskuussa. Heidän taimensa ovat vielä kompaktin kokoisia ja helppoja käsitellä. Huhtikuun ajan hitaasti edennyt kevät koettelee niitä, jotka aloittivat kylvöt helmikuussa. Varhain kylvetyt taimet venyvät ja levenevät sisätiloissa, eikä niitä näin kylmissä säissä voi viedä kasvihuoneeseen kuin käymäseltään. Sisällä kasvilamppujen valaisema ala ei riitä ja ikkunapaikat ovat täyteen buukatut. Monille taimille on tarjolla enää huonoja käytäväpaikkoja.

Olen kirjoittanut itselleni jo aiemmin muistiinpanon ”älä kylvä tomaatteja helmikuussa”, mutta ilmeisesti en usko itseäni. Joka kevät on ollut into uusi.
Vapun aatonaaton lumipyry verhoili kasvihuoneen ja ulkokalusteet valkoisiksi. 'Tomtastic'-tomaatti, joka on taimistani kaikkein korkein, ikävöi kesää ja pääsyä kasvihuoneeseen.  


Olen sääihminen, eli sää vaikuttaa mielentilaani. Vapun aatonaaton lumipyry veti mielen matalaksi, mutta onneksi aattona Turussa lumi suli pois ja aurinko tuli esiin. Ja vapunpäivä oli juuri sellainen kuin pitääkin: täyttä aurinkoa ja päivän maksimi +14 astetta.

Vappuauringosta – ja laadukkaasta proseccosta - rohkaistuneena vein eilen korkeimmat taimet maitopurkeissaan kasvihuoneeseen. Ajatuksena oli, että pidän ne tästä lähtien siellä ja lämmitän öisin lämpöpuhaltimella, mutta tänään jo muutin mieleni. Se johtui siitä, että yöllä oli jälleen pakkasta ja samaa tai nollalämpöä on tiedossa moneksi yöksi eteenkinpäin. Eilenillalla havaitsin, että lämpötila laski muutamaan asteeseen jo iltayhdeksän aikaan. Olin säätänyt lämmittimen pitämään lämmön kasvihuoneessa +11 asteessa. Puhallin aloitti urakkansa jo yhdeksältä ja jatkoi aamukahdeksaan. Pieni laskutoimitus osoitti, että tulee liian kallista, jos pitää puhallella sähkölämpöä taimille ja harakoille yksitoista tuntia yössä.

Aamulla kasvihuoneen tuntumassa lenteli yksinäinen varis.
Iltalenkkiä tiedossa: kasvihuoneeseen, sisälle, kasvihuoneeseen,
sisälle, kasvihuoneeeseen, sisälle...
Siirsin äsken taimihujopit laastipaljuihin ja muihin isoihin astioihin, on suhteellisen helppo päivittäin siirrellä öiksi taloon ja aamuisin sopivan ilman tullen kasvihuoneeseen. Onneksi roudausmatkaa on vain noin 15 metriä.

Ilmatieteen laitoksen tänään julkaistu tilasto todistaa mutun ja puutarhaihmisten sekä maanviljelijöiden huulilla olleen huolen: huhtikuu oli suuressa osassa maata 1-2 astetta pitkän ajan keskiarvoa kylmempi. Maan eteläosassa oli edellisen kerran vastaavanlainen huhtikuu vuonna 2013.

Hassua, että kun nyt Turkuun ennustetaan muutamaksi päiväksi +13 - 15 asteen lämpöä, se tulee pohjoistuulen vallitessa. Oikean kesän tuloon tarvitaan yleensä itätuuli; lounaasta sitä ei yleensä saada. Alan ilmeisesti olla vanha, koska toistan tässä vanhan kansan sananlaskun:
Iräst (idästä) suvi, iräst talvi, iräst ilmat ilkiämmät (vakkasuomalaisittain lausuttuna).
Tomaatinlämpöistä itätuulta odotellessa on ryhdyttävä muuhun puutarha-puuhaan. Hommaa on niin paljon, etten tiedä, mistä aloittaa. Haravointikin on vielä kesken.



'Hundreds and thousands' kukkii.